Tietokirjailijan uskomaton elämäntarina

Eräässä keskikokoisessa kylässä asui tietokirjailija Kurt.  Kaikki kylän asukkaat tiesivät Kurtin. Kurt oli tunnettu tieteellisestä maailmankuvastaan ja analyyttisestä kirjoitusotteestaan. Hän toimi paikallisen uskonnottomien ihmisten järjestön puuhamiehenä ja puhui kirkon ja valtion toisistaan erottamisen puolesta. Kurt eli vaatimaton elämää, hän ei omistanut liikoja tavaroita eikä pitänyt turhaa meteliä itsestään. Hän oli tullut vaatimattomista oloista eikä onni ollut häntä koskaan erityisemmin suosinut. Iältään hän oli jo viidenkympin paremmalla puolella. Naimattomana miehenä hänellä oli aikaa paneutua erilaisiin filosofisiin tutkielmiin ja kirjoitella rauhassa mieltä ravistavia kirjoituksia. Suurin osa kylän asukkaista oli tapauskovaisia, joita eivät Kurtin kirjoitukset haitanneet tai ilostuttaneet sen ihmeemmin. Hieman kyyryssä pitkin kylänraittia kulkeva Kurtin hahmo oli tuttu näky. 

                             Eräänä sunnuntaina tapahtui jotain erityistä. Kurt antoi Herran Jeesuksen Kristuksen tulla sydämeensä. Maanantaina Kurt sai kristillisen kasteen paikallisen herätysseuran tiloissa. Tästä alkoi suoraan sanottuna kummallisten sattumusten sarja. Ensiksi Kurtin vino selkä suoristui, sitten hän voitti lotossa huomattavan summan rahaa ja heilankin hän löysi viikon kuluttua. Ilmeisesti Jumala siunaa heitä, ketkä häneen uskovat. Aina kun häneltä aikaa liikeni, Kurt saarnasi torilla hänelle uuden elämän antaneesta pelastuksesta. Työ vaihtui tietokirjailijasta paikallisen seurakuntalehden päätoimittajaksi. Hän poltti osan vanhoista kirjoituksistaan pirun töinä. 

                             Kurtin lähimmät ystävät oudoksuivat koko elämänsä uskontoihin nihkeästi suhtautuneen rationalistin elämänmuutosta ja heidän välinsä viilenivät. Uudet pelastut ystävät toisaalta ottivat Kurtin avosylin vastaan. Samaan aikaan vanhat kaverit ja koko kylä pohtivat vain yhtä kysymystä: "Mitä Kurtille tapahtui tuona siunattuna sunnuntaina? Mikä sai vannoutuneen ateistin yhtäkkiä kääntämään kelkkansa?" Kurt itse ei suostunut asiasta puhumaan, hän vain mainitsi saaneensa vihdoin nähdä Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden. Valo oli mitä ilmeisemmin ollut sokaiseva. 

                             Viiden vuoden päästä se tapahtui jälleen sunnuntaina. Maanantaina Kurt hylkäsi uskontonsa ja erosi kirkosta. Hän jätti seurakuntansa ja uskonveljensä. Hän palasi takaisin tieteellisen maailmankuvan omaavaksi tietokirjailijaksi. Taas tapahtui kummia. Kurtin selkä alkoi taas vihoitella, kevään tulvavahingot veivät kaikki ylimääräiset säästöt ja viikon päästä vaimo jätti. Jumalan rangaistus rienaajalle? Edelleen koko kylän ja kaikkien kavereitten mielessä oli vain yksi kysymys: "Mitä ihmettä tapahtui tuona piinattuna sunnuntaina? Mikä saa miehen kieltämään uskontonsa tuosta vain?" 

                             Asioita tarpeeksi haudottuaan Kurt tuli julki tarinansa kanssa.
"Mikä sai sinut tulemaan uskoon? "
                             "Katsoin eteisen peilistä omia kasvojani ja tajusin tulleeni vanhaksi. Kuolemanpelko iski minuun uskonkipinän."
"Entä mikä sai sinut kieltämään uskosi?"
                              "Se oivallus, että jokainen meistä on juuri tällä hetkellä kaikkein vanhin mitä on koskaan ollut. Ei kukaan ole minulle luvannut näitä elämäni elinvuosia, olisin jo voinut menehtyä jonkun epäonnisen sattuman vuoksi kauan sitten. Ei ole olemassa mitään täydellistä elämää. Seurakunnan lenkkikerhossa näin 85-vuotiaan vetreän vanhuksen juoksevan maratonin. Minähän olen vielä nuori! Ei ole minun aikani pelätä kuolemaa, se on vanhojen ihmisten hommia."
                               "Entä se kaikki uskontuloa seurannut onni ja uskonkieltoa seurannut epäonni? Eikös se ollut todistus Jumalan olemassaolosta?"
                               "Se oli kaikki vain silkkaa sattumaa. Tietenkin, jos etsit joitakin tiettyjä todisteita asialla kuin asialle, löydät varmasti hypoteesiasi tukevia faktoja kun tarpeeksi tarkasti etsit."
                               Sattumaa kaikki, uskomaton juttu.