Se aivan huikea idea

 

"Hei hei hei, kuuntele! Sun on pakko kuulla tää juttu! Se on aivan uskomaton! Eilen illalla kun pyörin sängyssä ja yritin saada unta, niin yhtäkkiä tää idea vaan ilmestyi jostain mun päähän! Kuin suoraan jumalan ilmestys! Siis tää idea tosissaan muuttaa aivan kaiken mitä tiedämme mistään!"

"Okei, okei, rauhotu. Mikä tää idea sitten on?"

"Se on... Ööh... Ootas hetki... Se on tässä aivan kielen päällä... Onnellisuuden ydin?... Ei... Pahuuden täydellinen selitys?... Jotain ihmisten perimmäisestä luonteesta?...

"Höh. No olipa turha juttu."

"Ei ei! Odota vielä! Kyllä se kohta muistuu mieleeni. Anna jotain vinkkejä!"

"No mistä minä tiedän mitä sinä ajattelit?"

"Yritä! Tämä tuntuu niin pahalta... Aivan toivoton olo." Naama nyrpistyy ja silmät vettyvät.

"Hei, älä nyt. Mikä sulle tuli? Tapahtuiko jotain muutakin?"

"Se idea. Se vain oli niin kaunis. Se oli jotain aivan muuta kuin mitään mitä tämä maailma voi tarjota. Sitä en pysty sanoin kuvailemaan. Se idea itsessään tuntui jumalan käden kosketukselta, joka oli tehty hunajasta, valeli minua Äiti Teresan rakkaudella ja samaan aikaan karhun karhea karva hioi ihoni sileäksi. Ja nyt ymmärrys siitä, että se tieto ja muisto on ikuisesti menetetty. Se on vain jotain murskaavaa, pahempaa kuin ihmisten häätäminen paratiisista."

"Anteeksi, en tiennyt. Tuon on pakko olla raskasta. Saada nyt tietoon tuollainen oivallus ja sitten kadottaa se."

"Lopeta! Älä kaada suolaa haavoilleni. Nyyh. Mutta totta. Tätä oloa en haluaisi kenenkään tuntevan. Nyyh"

"Rauha hyvä ystäväni. Mietitääs nyt. Hmmm. Olisiko se idea mahdollisesti liittynyt ihmisten väliseen ystävyyteen, teollisuuden ja luonnon harmoniaan, aivojen toimintaan, muurahaispesän yhdyskuntarakenteeseen, japanilaiseen sarjakuvaan, kuolevan viimeisiin ajatuksiin, kastijärjestelmään, kukan hedelmöittymiseen, raudan nostamiseen, valtameren virtojen virtaukseen, oluen panemiseen, auringossa löhöilyyn, kulmakarvojen yhteen kasvamiseen, pyörän renkaan tyhjenemiseen, kirjan lukematta jättämiseen, filosofointiin, hampaiden narskutteluun, lasien kilistelyyn, luostarin askeettisuuteen ja tulevaisuuden pohtimiseen? "

"KYLLÄ! Aivan! Nyt muistan! Ideani oli

 

kokemus itsessään."

Lipun sisäinen ristiriita

Lipun dualistisuus

Tänään on tuulinen päivä. Se herättää ajatuksia. Tuuli voi nimittäin olla mukavan viilentävä ystävä tai kasvoja piiskaava despootti. Yleensä se on tosin vain mieto versio itsestään, joka hieman heiluttelee ohutta puunoksaa tai lennättelee lehteä. Väillä onkin mukava vain seurata tuulen tekemien pienien aaltojen liikettä vedessä tai tutkiskella liian pitkän heinikon heilumista. Nämä pienet elämää ilostuttavat yksityiskohdat unohtuvat helposti liian hektisessä elämässä. Kapean heinäkorren edestakaisen keinumisen seuraaminenhan on parasta mahdollista viihdettä! Niin eleganttia ja yksinkertaista.

                             Yhden asian olen aina halunnut kokea tuuleen liittyen. Olen aina halunnut nojata vastatuuleen kaikella painollani ja pysyä pystyssä. Sulkea silmäni ja nojata minua riuhtovaan ilmapatjaan, joka haluaa paiskata minut maahan. Olla edes pari sekuntia siinä tasapainotilassa, jossa tuulen mahtava voima pitelee minua täysin liikkumatta paikallaan, kumoten maan gravitaatiovoiman. Kaksi suurta kohtaavat ja kokonaisvoima on nolla.

                             Liput liehuvat tuulessa. Erilaiset liput liittyvät oleellisena osana mielessäni tuuleen. Minua alkoikin pohdituttaa lippujen sisäinen ristiriitaisuus. Antakaa kun selitän. Jotta lippu olisi kauneimmillaan ja liehuisi riehakkaan vapaasti, pitää tuulla jo enemmän kuin olisi tarve. Tällöin siis sää ei ole muuhun oleskeluun optimaalinen, vaan hieman viimaava. Jos taas tuulesta ei ole tietoakaan ja lippu nököttää löysänä tangossa, näyttää lippu aneemisen ankealta. Täytyy siis valita hyvän sään ja kauniin lipun väliltä. Tämä lipun ominaisuuksiin kuuluva sisäinen konflikti ajaa oman pääni välillä pyörälle. Jonkun diplomi-insinöörin pitäisikin keksiä lippu, joka liehuu tuulettomallakin säällä. Silloin lippu pääsisi vihdoinkin oikeuteensa. Voin vain kuvitella kuinka hieno hetki se olisi. Lippu pystyssä ilman tuulen henkäystäkään.

                             Tuuli on runollinen. Mitä se itse asiassa on? Hengen liikettä? En halua kuulla vastaukseksi pitkää selostusta jostain ilmanpaineiden vaihteluista ja ilmamassojen liikkeistä. Haluan kuulla tarinan maailmanhengen seilaamisesta ilmojen halki etsiessään kadonnutta onneaan. Haluan kuulla selostuksen lapsensa merelle menettäneen äidin surusta ja tuskanhuudosta, joka ei suostu vaimenemaan. Haluan kokea vanhan aborginaalimiehen elämänhalun energiaksi muuttumisen. Tuuli on tuota kaikkea.

Täydellisen esseen kirjoittamisen sietämätön keveys

Luet tätä tekstiä, koska sinun pitää kirjoittaa essee. Luultavasti äidinkielenopettajasi on käskenyt sinua kirjoittamaan esseen näkemästänne elokuvasta Koirankynnenleikkaaja, ja sinä olet liian laiska opetellaksesi kirjoittamaan. Olet tullut juuri oikeaan paikaan. Tosin minä en aio opettaa sinulle miten hyvä essee kirjoitetaan, sitä ei vain voi opettaa. Hyvän esseen kirjoittamista voi kyllä harjoitella, ja sitä pitääkin harjoitella, jos lähtötaso on nolla. Minä voin tosin osoittaa sinulle suuntaviivat, joiden avulla esseen kirjoitus onnistuu ja näytän myös ne pikkukikat ja koukut, joilla esseesi erottuu muista ja saat sen papukaijamerkin.

Arvostettu papukaijamerkki

                             Rakenne. Tässä yleistä asiaa esseen rakenteesta. Jaa essee kolmeen osaan, alkuun, keskiosaan ja loppuun. Rakennetta koskee vain yksi erittäin tärkeä sääntö: Pidä huolta, että esseen alku ja loppu ovat hyviä, keskiosalla ei ole väliä. Kun ihminen aloittaa lukemisen, esseen alun pitää olla niin mukaansatempaava, että ihminen innostuu ja pääsee oikeaan mielentilaan. Sama asia lopun kanssa. Esseen lopun pitää olla niin naseva ja vapauttava, että lukija jää hyvälle tai miettieliäälle fiilikselle ja tuntee saaneensa jotain uutta esseen lukemisesta. Kuten todettua, itse asiassa esseen keskiosa voikin sitten olla vaikka minkälaista shaibaa, jos alku on tarpeeksi koukuttava. Jos myös loppu on erityisen hyvä, keskiosan virheet unohtuvat arvosanaa annettaessa. Ainoastaan jos olet tekemässä vuosisadan seuraavaa mestariteosta, tarvitsee keskiosankin olla hyvä, muussa tapauksessa siirrä esseen keskelle kaikki ei-niin-hyvä materiaali. Tiivistettynä, panosta alkuun ja loppuun, älä keskiosaan.

                             Tyyli. Tyyliä ei voi kunnolla erottaa mistään tekstistä omaksi itsekseen. Tyyli elää esseen sisällä ja essee tyylissä. Tyyli heijastuu alitajuisesti jokaisessa sanavalinnassa, pisteen paikassa ja huutomerkissä. Tiedä siis oma tyylisi, jotta voit sitä sopivasti mukailla tarkoituksiisi. Oletpa sitten kuivanpuoleinen tietokirjailija, raamit tilavasti laittava huojentelija, paatumaton runoileva romantikko, maailmaa vihaava kyynikko tai pelle positiivinen, sinun pitää pysyä tyylillesi uskollisena. Tyylin valinnalla ei sinänsä ole esseessä yleensä väliä, kunhan pysyt valitsemallasi tiellä loppuun asti. Jos olet jo kehittänyt oman tyylisi ja osaat hallita sen, asiat ovat mallikkaasti. Jos taas etsit vielä itseäsi, suosittelen seuraavaa. Kirjoittele pari harjoitusesseetä ja pyydä jotain sinulle tuntematonta ihmistä lukemaan tekstisi. Tuntematon lukija osaa sanoa tekstistäsi huokuvan ensivaikutelman parhaiten. Tämä antaa sinulle koordinaatit liikkumiseen kirjallisen ilmaisun maailmassa.

                             Henki. Minä haluan kokea erikseen iloa, surua, kipua, pelkoa, ihmetystä, uskonpuutetta, jännitystä, ja lopulta taas haluan tuntea olevani kokonainen ihminen. Tämä on hyvän esseen perimmäinen tarkoitus. Tämä on tietenkin suuri ja vaativa tehtävä, ja jotta onnistut, sinun on luovuttava egosi näkemyksestä siitä kuka sinä olet. Luovu kaikista aikaisemmista luuloistasi ja päästä kynäsi päästä vain kaikkein puhtainta, suodattamattominta tajunnanvirtaa. Sieltä löytyy se hiki, kyyneleet ja raaka sisin, joiden avulla essee herää eloon. Voit kirjoittaa miten kaunista tekstiä tahansa, mutta jos et luo lukijaan tunnesidettä, on koko talo rakennettu hiekan päälle. Käytä siis omia esimerkkejäsi, ammenna omista kokemuksista, tutki tunteitasi, laske leikkiä puoliksi vakavana, ole hetken ajan se ketä luulet olevasi ja anna kaiken tämän vyöryä paperille. Itse huomaan kirjoittavani raainta sisintäni, jos pääsen "zoneen", siihen maagiseen tilaan, jossa on vain minä ja teksti, ja me rakastelemme hitaasti toisemme huomioiden. Pyri siis yhtyväsi tekstiin ja sytytä rakkautesi ilmaisulle ilmiliekkeihin.

                             Koukku ja tyrmäys. Koukut on aivan olennainen osa erinomaista esseetä. On helppo kirjoittaa hyvä tai tyydyttävä essee ilman yhtään verbaalista koukkua, mutta upeaa kirjoitusta ei voi tehdä ilman asianmukaisia koukkuja. Koukut osoittavat sinun hallitsevan asiasi täydellisesti, niin hyvin, että voit leikitellä sillä ja luoda uusia jippoja. Määrittelen koukun kirjoitetuksi oivallukseksi, viittaukseksi johonkin tunnettuun tekstiin, asian tarkasteluksi uudella ilmiömäisellä tavalla, sanaleikiksi tai kielellä ilotteluksi. Esimerkiksi jos kirjoittaisit esseetä, joka käsittelee rehellisyyden laskua yhteiskunnassa, voisit nimetä esseen Friedrich Nietzcheä mukaillen "Rehellisyys on kuollut.", viitaten Nietzschen tunnettuun "Jumala on kuollut"-lauseeseen. Koukkujen keksimiseen on vaikeaa valmentaa ihmistä, mutta kehitä jokapäiväistä nokkeluuttasi ja lue paljon, niin nämä koukut ja oivallukset rupeavat tulemaan ihan itsekseen. Kun olet saanut tekstiisi riittävän monta koukkua, noin 3-6 riippuen tekstisi pituudesta, laita esseesi loppuun erityisen innostava ja huipentava koukku, nyrkkeilytermein täystyrmäys. Näin esseesi sparraa koko ajan lukijan mieltä antamatta sille lepotaukoa, teksti iskee koukkua toisensa perään ja lopettaa kaiken aivot tyhjentävään verbaaliseen oikeaan suoraan.

                             Esseen kirjoittaminen voi joskus tuntua haastavalta tehtävältä. Lukemalla, mietiskelemällä, itseäsi sivistämällä ja uusia kokemuksia keräämällä annat itsellesi samalla uusia työkaluja esseiden kirjoittamiseen. Kun esseen kirjoittaminen tuntuu kankealta, kokeile siis ensin jotain muuta kuin pelkkää kirjoitustaidon puhtaaksi hinkkaamista. Pyri kasvamaan ihmisenä, kokemaan mahdollisimman paljon ja harjoittele näiden erilaisten kokemusten muuttamista sanalliseen muotoon. Kasvaessasi henkisesti seuraavalle tasolle, myös esseenkirjoitustaitosi nousee kohisten. Siis rakas lukijani, carpe  diem! Tartu hetken tarjoamiaan mahdollisuuksiin ja ole itsesi, sillä sieltä löytyy myös sinun esseesi, sinun sisältäsi.

Divaani Divaani

Katsellessani erilaisia tuoleja, sänkyjä, pöytiä ja sohvia, minut on aina yllättänyt yksi ajatus. Vaikka huonekalut vaihtelevat suunnattomasti eri värien, muotojen ja kokojen puolesta, minusta on aina tuntunut, että jotakin puuttuu. Maailmassa on virhe. Puuttuva rengas, joka on sängyn ja tuolin välissä. Viime viikolla vieraillessani eräässä isossa huonekaluliikkeessä, löysin vihdoin tuon puuttuvan palan. Eräässä kaupan kulmassa nökötti vaiteliaan uljaana purppuran värinen divaani. Sen vivahteikas väri ja muoto. Kankaan pehmeys ja intohimo. Ah, mikä täydellisyys! Näky lumosi minut heti ja olin koukussa.

                             Rupesin divaanien sanoman lähetysmieheksi. Saarnaan divaanien ilosanomaa väsymättömästi niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Divaanin ylivertaisuuteen on monta erinomaista syytä, joten kerron tässä vain muutaman. Divaanilla voi loikoilla juuri sopivassa asennossa, joka tukee niskaa, mutta samalla yläkroppa pysyy tarpeeksi pystyssä mahdollistaen elämästä nauttimisen. Sen lisäksi, että divaani hivelee optimaalisesti selkääsi, se vie sinut mielessäsi antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Kuvittele olevasi etuoikeutettu ylimys, joka makailee divaanilla viiniä litkien ja rypäleitä rouskuttaen. Samalla kauniit palvelijatytöt esittävät eroottisia tanssejaan suitsukkeiden täyttämässä salissa. Ah, kuinka jumalaista!
                              Minun divaaniherätykselläni on ollut koko elämäni kannalta monenlaisia vaikutuksia. Se sai minut ajattelemaan positiivisemmin ja tutkailemaan asioita eri kantilta. Ymmärsin myös, että maailmassa on monia, jotka eivät ymmärrä divaani-rakkauttani, ja jotkut suorastaa halveksuvat sitä. Heille divaani edustaa äärimmilleen vietyä hedonistisuutta ja elämästä nauttimista. Minulle divaani kyllä tarkoittaa nautintoa, mutta kohtuullista nautintoa, joka hivelee takapuoltani. En tosin anna näiden vääräoppisten fariseusten vaikuttaa rakkauteeni, vaan rakastan jokaista divaania entistä enemmän. Jättäkää divaanit rauhaan!

                             Divaani sai minut ajattelemaan myös omaa huonettani uudesta näkökulmasta. Mitä jos rakentaisin koko huoneeni divaanin ympärille? Divaani keskelle huonetta ja kaikki muut huonekalut palvelisivat sitä. Nukkuisin, söisin, lukisin, surffaisin koskaan liikkumatta pois jumalaiselta divaaniltani. Ainoastaan ihmisen luontaiset tarpeet pitäisi tyydyttää muulla tapaa, koska liian en jaksa alentua. Minä olen itse ylijumala Zeus, ja minun divaanini on minun Olympos-vuoreni! Ah, kuinka ylevää!

                             Uskon, tai oikeastaan tiedän, että jos kuoleman jälkeen on elämää, siellä on myös divaaneja. Paratiisissa on jokaisella oma kaunis divaaninsa. Siellä on myös lentäviä divaaneja. Olen jo nähnyt omani unessa. Paratiisissa minulla on pronssisen värinen lentävä divaani, joka puhuu. Sen nimi on Joonatan, ja se oli aikaisemmin Julius Caesarin divaani. Caesarin juhlista muistoni on pari viinitahraa divaanin alaosassa. Minusta ne antavat vain enemmän luonnetta Joonatanille. Yhdessä me lentelemme ympäri paratiisia, Joonatanin kertoessa minulle tarinoita antiikista ja kaikista oudoista tapahtumista. Pysähdymme matkoillamme Grand Canyonissa sekä Vapauden Patsaan päällä, ja kierrämme Eiffelin tornin seitsemän kertaa. Mistä sitten tiedän, että tämä paikka on varmasti olemassa, ja että se todellakin on paratiisi? Tietysti, koska jos siellä ei olisi divaaneja, niin se olisi nimeltään helvetti. Saatanahan istuu valittaen karkealla valtaistuimellaan, mutta minä vain loikoilen rauhassa jumalaisella divaanillani.

Pehmeä divaani