Uni kalasta

Taas uusi aamu. On sentään lauantai. Mutta mitä väliä sillä mikä päivä on, kaikki päivät olivat  tuntuneet samoilta niin kauan kuin muistin.  Olin vain niin väsynyt ja harmaa. Niin kyllästynyt tähän kaikkeen mitä myös parhaiksi vuosiksi kutsutaan. Mutta tänään on vihdoin se päivä, jota olen odottanut. Päivä, josta sovin itseni kanssa tismalleen viisi vuotta sitten ja oloni oli oikeastaan vapaampi kuin pitkään aikaan. Kohta olisi aika.

Kävin eilen kaupassa ostamassa energiajuomaa. Ihan yksin! Jännitin tilannetta koko päivän ja kaksi kertaa lähdinkin kotiin päin takaisin. Kolmannella kerralla uskalsin kauppaan sisälle. Siirryin nopeasti ja huomaamattomasti juoma-osastolle. Kylmäkaapin vieressä seisoi parikymppinen nainen, jonka parfyymin tuoksu levisi metrien päähän. Hän oli juuri väärässä paikassa, kohteeni tiellä.  Panikoin ja pulssini kiihtyi. Taidan sittenkin vain lähteä kotiin päin. Tällä kertaa kävi näin. Ei! En tullut turhaan näin pitkälle. Odotan vain tässä hieman aikaa. Mutta kuinka tyhmältä näytänkään tässä keskellä käytävää seistessäni! Hiki alkoi nousta otsalleni. Gulps. Nainen otti pari askelta eteenpäin ja tie oli vapaa. Oli tilaisuuteni. Kylmäkaapin ovi teki hieman liian huomiota herättävän äänen ja Battery tarttui mukaani. Vielä oli pahin edessä.

Kävin suihkussa ja ajoin partani. Ei verisiä naarmuja, hyvä. Haluan näyttää parhaimmaltani. Paras ja ainoa puku päälle ja isoisän vanha ja pysähtynyt rannekello ranteeseen. Pysähtyneistä viisareista tuli jotenkin huono olo. Kai se muistutti minua itseäni jollakin tasolla. Laitoin kellon takaisin lipastoon. Jätin aamupalan väliin ja etsin käsiini piilottamani paperin. Tekstiä oli hiottu viikkoja ja nyt se oli täydellinen.

                             Tarkastin kaiken olevan kunnossa ja menin peilin eteen. Sieltä tuijotti takaisin keski-ikäinen, elämäänsä kyllästynyt mies. Silmien pilke oli sammunut vuosia sitten, mutta puvun kanssa näkymä ei ollut liian kamala. Oli aika. Luin paperin tekstin hitaasti jokaisesta tavusta nauttien. Helpottava tunne levisi ja kyynel meinasi tulla, mutta se jäi kyynelkanavaan. Itkut oli itketty aikaisemmin. Tiesin minne menisin seuraavaksi. Olin unohtanut, miltä tuntuu olla varma asiasta.

Kassalle oli kolmen ihmisen jono. Ei paha, mutta ei hyväkään, kyllä tuon jotenkin kestän. Menin jonoon mummon taakse ja laitoin ostokseni hihnalle. Hitaasti madellen jono liikkui eteenpäin asiakas kerrallaan. Jokainen minuutti tuntui tunnilta ja sekunti minuutilta. Taakseni tuli hieman liian energisen oloinen pikkupoika. Pitäisikö asettaa seuraava-asiakas-kapula nyt? Kädet alkoivat taas täristä. Onneksi poika otti kapulan oma-aloitteisesti. Kerrankin näin! Enää yksi asiakas ja sitten olisi oma vuoroni.

                             Kassaneiti oli söpö, liian söpö. Rauhoitu, sanoin itselleni. Tätä olen mielikuvaharjoitellut tunteja kotona. Keskity!

"Moi!" Kassaneiti sanoi hymyillen ja katseemme kohtasivat mikrosekunnin, ennen kuin laskin salamannopeasti katseeni maahan, missä se oli ollut koko ajan.
"Moro!" pääsi huuliltani monotonisesti töksähtäen.

"Se olisi kaksi euroa ja kaksikymmentäviisi senttiä."

En sanonut mitään, vaan törkkäsin viiden euron setelin kassaneidin käteen. Sormemme hipaisivat toistemme käsiä. Hänen ihonsa oli silkkisen pehmeä. Sitten paniikkireaktio iski. Sydämeni alkoi hakata täysillä ja korvissani alkoi soida.  Nappasin juomani ja juoksin ulos kaupasta. Kassaneidin huuto vaihtorahoista jäi kaikumaan korviini kun juoksin koko loppumatkan kotiin. Vasta sulkiessani oman huoneeni oven alkoi järkeni palata ja hengitykseni tasaantua. Voitto, ajattelin.

Oli kaunis ilma kävellessäni sillalle. Ympäristö ja luonto näytti hämmästyttävän kauniilta, olisi sääli rikkoa tuon kesäisen päivän harmonia. Toisaalta, ei kukaan välittänyt aiemminkaan. Olkoon jälkeen jättämäni sotku minun keskisormeni heristys maailmalle.

                             Oloni oli hyvin keskittynyt ja olin hieman omissa maailmoissani. Enää parikymmentä metriä valitsemaani kohtaan ja se olisi siinä. Enää muutama askel ja kaikki olisi...
"Oi anteeksi!" kännykkään puhuva ja rivakasti kävelevä nainen törmäsi minuun ja vastasin refleksinomaisesti:

"Ei se mitään!" Mitä ihmettä menin sanomaan! Kaikki oli pilalla! Kaikki.

Kofeiini oli toiminut odotetulla tavallaan. Energinen olo oli vallannut minun ja olin pumpissa. Nyt olisi viimeisen testin aika. Noudattamani sosiaalistentilanteidenpelonpoistamisohjelman ensimmäinen suuri askel. Etsisin kaupungilta tuntemattoman ihmisen ja kysyisin aikaa. Kiittäisin ja se olisi siinä. Ensimmäisenä päivänä tämä yksi lähestyminen olisi riittävä, mutta siitä olisi vielä pitkä ja raskas matka kohti puolituntemattomien kanssa tehtyjä kummallekin osapuolelle nautinnollisia small-talk hetkiä. Mutta olin päättänyt onnistua. Ensi vuonna vieraassa kaupungissa lukion aloittavan on osattava nämä asiat.

                             Jopa hyvin mikroskooppisen pientä itsevarmuutta uhkuen menin kaupungin puistoon kävelylle etsien sopivaa kohdetta. Ohikävelevät ihmiset vaan vaikuttivat liian iloisilta, nuorilta ja voimakkailta. Tunsin itsekin kyllä oloni voimakkaaksi, mutta en sentään niin voimakkaaksi, että lähestyisin samanikäistä söpöä tyttöä. Sen tekisin kyllä, mutta vasta kun olisin vaadittavalla tasolla.

                             Pienen kävelymatkan päässä sillankaidetta vastaan nojasi keski-ikäinen mies, joka näytti kaikin puolin vaarattomalta harmaine takkeineen, mahoineen ja silmälaseineen. Hän olisi kohteeni. Jännitys alkoi taas kohota, kun otin askeleita miestä kohti. "Anteeksi, tiedättekö mitä kello on?" Toistin mielessäni itselleni. Toiston pitäisi vähentää pelkoa, mutta nyt se ei tuntunut auttavan.  Olin jo miehen takana, nyt olisi noloa jäädä tähän vain sanomatta mitään, nyt pitää puhua. Mutta jokin meni pieleen ja pahasti. Aivojeni ja kieleni välinen yhteys koki häiriön, jännitystilan kasvaessa ylitsepääsemättömän suureksi. Suustani kuului vain:

"Anteeksi,  tiedättekö mitä mahtaa tarkoittaa, jos näkee unen, jossa luulee olevansa kala?"

En tiennyt mitä tehdä. Olin suunnitellut tämän päivän täydellisen tarkasti ja tuo törmäys pilasi kaiken. Pitäisikö minun mennä takaisin kotiini ja sanoa samat sanat uudestaan peilin edessä? Se tuntui tyhmältä, tilanteen ainutlaatuisuus oli kadonnut. Niinpä jäin ajatuksissani tuijottamaan sillalta jokea.

Jokin herätti minut taas tähän maailmaan. Laiha teinipoika kysyi minulta jotain.

"Anteeksi,  tiedättekö mitä mahtaa tarkoittaa, jos näkee unen, jossa luulee olevansa kala?" poika sanoi värisevällä äänellä.

Mikä ihmeen kysymys tuo oli? Oliko poika tullut vinoilemaan minulle? Joku maailman viimeinen julma pila minua kohtaan? Poika oli kyllä aidon epävarma, ei vaikuttanut ylimieliseltä kiusaajalta. Päätin sanoa mitä mieleeni sillä hetkellä tupsahti sen enempää ajattelematta.

"Kalat uivat vedessä. Mitä syvemmälle ne uivat, sitä suurempi vesimassan paine on. Jos olet liian utelias, ajaudut yhä syvemmälle kohti pohjaa tuntemattomille alueille. Kaikkein alhaisimmassa kohdassa paineet ovat pahimmat, paine haluaa hajottaa sinut atomeiksi. Mutta kun uit kohti pintaa, paine alkaa taas helpottua ihan itsestään. Muista vaan nousta hitaasti, ettet saa sukeltajantautia."

"Kiitos." Poika vastasi helpottuneen ja hämmästyneen oloisena. Poika kääntyi ja lähti lähes juoksuvauhtia pois paikalta.

                             Minut valtasi raukea olo. Olen pohjalla, mutta paine ei ole minua vielä murskannut. Ymmärsinkö itsekään mitä olin juuri sanonut? Miten pystyin neuvomaan  muita, mutta en itseäni auttamaan?

                             Kävin nopeasti kotona vaihtamassa vaatteet. Menin uimarannalle ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen ja sukelsin mereen. Olin kuin kala vedessä, jalkani eivät koskettaneet pohjaa.

Kiihko

Se on minussa. Olen eläin. Näytän kulmahampaani ja minussa on niin paljon elämää. Osaan kaiken, voin tehdä mitä haluan enkä kuole koskaan. Kiihko on vallannut minut.

Menen kirjastoon ja luen mielenkiintoista kirjaa filosofiasta. Tämä miellyttää minun aivotoimintaani ja voin kehua itseäni. Olenpa minä fiksu. Mutta alimmalla tasolla olen eläin, joka ei saa tyydytystä abstraktista ajattelusta eikä koko maailman viisaimpien ihmisten lauseista. Haistan vain lihan. Vain liha voi minut tyydyttää.

Kuljen kadulla ja näen mielenkiintoisen näyn. Tiellä ohikulkevan auton kyljessä on kuva. Väärä kuva väärässä paikassa ja vaistoni ovat heränneet. Aivoni menevät lukkoon ja tilani alkaa muuttua. Muutos on nopea muttei kivuton. Kiihko on taas vallannut minut.

Joskus kun olen yksin ja uupunut, se on muualla. Hetken ajan luulen sen kadonneen ja taas olen pian väärässä. Se on osa minua, halusin tai en. Ja välillä en halua, välillä en voi muuta kuvitellakaan.

Kun juttelen sinulle lempiravintolastani lauantaipäivänä rannalla ja sinä mainitset kielletyn sanan, minä jäädyn. Katson sinua silmiin ja sinä et ymmärrä minua. Katseeni näyttää sinulle oudolta, kuin toisesta maailmasta ja niin se onkin. Minut on vallannut kiihko ja meidän kommunikaatiomme on päättynyt. Tämän jälkeen se mitä tapahtuu ei riipu sinusta.

Kaikki riippuu minusta. Kiihkokin.

Tabut

Klo 07.46. Olo on kuolemanväsynyt. Ajatus juoksee paikallaan. Kielikin on kuiva, kaipaan lasillista vettä ja päivän ensimmäistä tabua, onhan edellisestä aikaa jo yli kahdeksan tuntia. Tästä se lähtee.

Klo 11.44. Raahaudun ulos. Tänään piti hoitaa se yks juttu. Voi paska. Ei yhtään jaksais. Mut ois kyl pakko hoitaa se nyt tai oon vaan pahemmassa kusessa. Okei, jos teen tän nyt, niin sit voin ottaa palkaks tän toisen. Reilu peli.

Klo 15.00. Homma hoidettu, luulisin. Nyt voi relata, en kyllä jaksa raahautua takas kämpille. Mitähän Maralle kuuluu? Taidan tehdä yllätysvisiitin. Olen hyvä kaveri.

Klo 19.20. Meno on kovaa. Maralla oli just uus setti tullut. Ihan jepa, parempaa kuin pitkään aikaan. Aikaa ei tunnusteta. Tän takia mä elän.

Klo 22.55. Takas kotona. Onnistunut päivä. Sain hommat hoidettua ja se on tärkeintä. Kukaan ei voi valittaa mulle ja mä olen rasvattu ratas tässä paskassa koneistossa. Nukun sikeästi.

Tabut ovat asioita, joita syystä tai toisesta ei haluta keskustelun piiriin aivan riippumatta siitä, mitä niistä tiedetään. -Wikipedia.fi

Järjen neljä eri lajia

Tyhmäjärki. Tämä järjen laji on yksinkertainen ja ehdoton. Se yksinkertaistaa liikaa, esittää olkinukkeja, kärjistää esimerkit irvikuviksi, eikä tajua kohtuudesta eikä muiden näkökulmista mitään. Sen virtalähteenä toimii sammumaton itsetyytyväisyys. Oppimisen halua tai väärässäolon mahdollisuutta ei tyhmäjärjeltä löydy, eikä se edes haluaisi niitä osata. Sille riittää oma pieni maailmansa, jossa hän on aurinkona keskipisteenä muiden kiertäessä häntä. Ja kun muu maailma ei toimi hänen kuvittelemallaan tavalla, on aika varautua pahimman luokan henkilökohtaisiin solvauksiin.

Maalaisjärki. Maalaisjärki toimii. Sen toimintakyky on osoitettu vuosi toisensa jälkeen. Maalaisjärki ottaa maailman vastaan sellaisenaan, tekemättä liikoja moraalisia kannanottoja. Se tutkii ja kokeilee ja toimii havaintojensa mukaan. Tämä lähestymistapa on tehokas ja toimii lähes kaikissa kuvitelluissa tilanteissa. Ainoastaan kun siirrytään pois arkipäivän ongelmista kohti hyvin monimutkaisia järjestelmiä ja korkeampia abstrakteja mielikuvia, alkaa maalaisjärjen ote lipsumaan. Maalaisjärki lähtee ongelmien ratkaisusta ilman niuhotusta, joten hienovaraisuudet jäävät sivuun.

Näsäviisaus. Näsäviisaus on pahinta mahdollista viisautta. Se on teeskentelevää, tekopyhää, kyynistä, itseriittoista ja laiskaa. Se pystyy käsittelemään korkeampia abstraktioita kuin tyhmäjärki tai maalaisjärki, mutta se ei auta, koska kokonaisuus on niin mätä. Näsäviisaalla on aina parempi ehdotus kuin sinulla, sillä on aina hulluimmat vaatimukset, aina epärealistisempi käsitys itsestään eikä hippuakaan nöyryyttä. Tyhmäjärki ja näsäviisas toimivat hyvin yhdessä, koska näsäviisaan puhe kuulostaa tyhmäjärjen korvaan kuin profeetan puheelta. Näsäviisas nauttii saamastaan huomiosta, mutta sydämessään se halveksii tyhmiä, "alapuolella" olevia. Hän nauraa myös maalaisjärjelle, joka on hänen mielestään simppeli tollo. Jos vain kaikki toimisivat kuin hän, maailma olisi parempi paikka.

Tosijärki, sydämen viisaus. Tosijärki on maalaisjärjen hyväntahtoinen isä, joka pyrkii ottamaan kaikki mahdolliset kannat huomioon ennen päätösten tekoa, sortumatta kuitenkaan päättämättömyyteen. Se etsii oikeaa tietoa ja pysyvää perustaa elämälleen. Se ei hyväksy vääryyttä, vaan pyrkii aktiivisesti parantamaan ympäröivää maailmaansa. Tämä hyvyydenteko ei lähde egon miellyttämisestä, vaan halusta toimia oikein. Tosijärjen käyttäjä osaa käsitellä abstrakteja malleja, ymmärtää monimutkaisia järjestelmiä hienovaraisuudet huomioiden eikä yksinkertaista erilaisia mielipiteitä liikaa. Hän hyväksyy tosiasiat tosiasioina, myös asiat, joita hän ei voi muuttaa, mutta ymmärtää samalla mihin hän pystyy omalla toiminnallaan vaikuttaa. Missään vaiheessa hän ei jää vain lojumaan sohvalle ylväät ideat mielessään, vaan pyrkii aina tilanteiden mukaan toteuttamaan ne.

Olemus

                                                                        Minä


                                                                       leijun
                                                  rajatta, ääriviivani hämärät ellei
                  täysin merkitysettömät. Olen jatkuvasti enemmän kuin aikaisemmin.
        Rakennan uutta vanhan tiedon päälle tyhjästä, vertauskuvilla ja päättelyketjuilla
            lihotan itseni. Ja jokainen voi tämän saman itsestään tunnistaa, mutta silti
                                 muiden kokemukset on pakko vain uskoa. Kukaan
                                                  muu ei sitä voi kokea samalla
                                                                       lailla.


                                                                       Olen,


                                                                   voimakas
                                                  rakenteeni muovaa maailmaa.
                       Jokainen osani syntymästä asti täydellisesti paikalleen hioutunut.
          Refleksini ovat nopeat, liikkeeni sulavat, tunnen kylmän ja kuuman, nälän, kivun ja
                     väsymyksen.Ytimessä pauhaa sydän, joka antaa tahdin, miettimättä
                                vedän keuhkoni täyteen raikasta ilmaa ja hengitän ulos.
                                              Vaikken sitä huomaa, jokainen palaseni
                                                                    uusiutuu.


                                                                     Valmis.

Keskustelu

"...mahdollista?"

                             "Joo kyllä se on, näin sen omin silmin. Kyseessä oli hetkellinen kangastus, joka johtui ylemmän ja alemman ilmakerroksen lämpötilaeroista, jotka aiheuttivat valon diffraktion takia sellaisen vaikutelman, että-"

                             "Anteeksi, että keskeytän, mutta minun on pakko puuttua tähän. Siis oliko kyseessä todellakin niin sanottu Fata morgana? Käsittääkseni ilmiö ei voi tapahtua kuin aivan tietynlaisten luonnonolojen vallitessa, eikä kokemukseni mukaan ole yhtään varmaa, että näin olisi tuona päivänä-"
                             "Anteeksi, että minäkin keskeytän, mutta on pakko lisätä omakin tietoni. Kyllä, nämä erityisen tarkat parametrit täyttyivät. On hyvin mahdollista, että kyseessä oli juurikin mainitunlainen kangastus. Toisaalta, samainen ilmiö saattoi johtua monesta muustakin syystä, kuten-"

"Auringonpistos, unenpuute, psykedeelipäihtymys tai hetkellinen psykoosi?"

"Joku noista voisi kyllä selittää tilanteen, mutta-"

"Entä valveuni tai dehydraatio?"

"Kröhöm! Haluan kertoa tähän liittyen tarinan. Kun olin yksin pitkällä vaellusreissulla, tunsin välillä mielenterveyteni horjuvan. Yksinäisyyskin voi saada ihmisen näkemään asioita ja kuulemaan tuttuja ääniä. Sillä ollessani-"

"Oliko vaelluksesi tarkoitus sieluntutkinta tai pyhiinvaellus? Koska-"

"Olen kuullut, että tiettyjen erämaiden maankoostumus voi olla hyvin rautapitoinen. Tämän takia nämä alueet ovat hyvin magneettisia ja saattavat pahimmassa tapauksessa-"

"Magneettisuus! Se se taitaa olla! Muistan hyvin tapauksen, jossa-"

"Vanha nainen oli saanut outoja oireita, koska hän asui tuollaisella alueella? Minäkin muistan-"

"Niin minäkin!"

"Mutta eikös silloin lopulta selvinnyt, että kaikki olikin-"

"Ei."

"Eikö? Olen aivan varma, että tuossa tapauksessa oli jotain erikoista-"

"Anteeksi, mutta olette kumpikin hakoteillä. Ja mitä väliä sillä on mistä se johtui, eikös tärkeämpää ole se mitä hän näki?"

"Mutta miten tuo oli..."