Erilaisia tunteita onkin nyt koettu, mutta ne ovat lähteneet pois niin nopeasti kuin tulivatkin. Pikkuhiljaa minusta on muotoutumassa tunneparasiitti, joka elää muiden ihmisten tunteilla. Aah ihanaa naurua ja ripaus itkua, sillä minun päiväni alkavat. Kunhan saan tökittyä toisista jonkun reaktion, olen tyytyväinen. Itkua en tosin mielelläni aiheuta, mutta pakko myöntää, että niinkin on saattanut tapahtua. Naurukin kelpaa minulle, mutta eniten janoan hämmästystä ja ihmetystä. Tehtäväni on suoritettu, kun saan leuat loksahtamaan *loks*. Ärsytän ihmistä, mutta vain juuri sen verran kuin pakollista. Pakollista, jotta ihminen huomaa omat vanhat jähmettyneet tapansa. Herätän hänet iskevällä piikillä, joka laittaa pasmat sekaisin. Jos olet rakentanut itsellesi maailmankuvan, minulla on leka ja voimia käyttää sitä. Toivottavasti saan edes pienen särön niin puhtaaseen kuvitelmaan. Voit kiittää minua jälkikäteen. Muista minua meditoidessasi.
Taputatko käsiäsi? Napsutatko sormiasia? Loksutteletko kieltäsi? Nitkutteletko niveliäsi? Kuunteleppa hiljen hiljaa noita ääniä. Mielenkiintoisia. Pidetään julkisella paikalla bongoilta. Siellä sinä voit vetää sormisoolon ja minä taputan tahdin. Jos kurkkuamme alkaa kuivata, käymme kaupassa ja palaamme. Kauppa oli tyhjä. Onneksi eräs ohikulkija antoi minulle vinkin. Sitä en kerro.
Aivot
haluavat nukuttaa autonomisen kehon poliisijärjestelmän ja saada vähän "omaa
aikaa". Suljetun oven avaimenreiästä näemme kuitenkin, kuinka aivot
laittavat heti ajatuspornot päälle ja masturboivat omassa hekumassaan.
Ajattelua ilman loogisen maailman rajoituksia, se saa minut tulemaan! Kunhan vaan
uskallan päästää irti, niin aivoni antavat minulle shown, jota en unohda. Huomenna
minulla on pää kipeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti