Elämä on riskipeliä

Halusin nousta pois turvallisesta uoma-elämästä kohti antoisampaa elämis-elämistä. Aloin elää moton "minä kuolen huomenna" tahdissa. Uskalsin paremmin ottaa riskejä, kun en miettinyt liikaa epäonnistumista ja turhia mielenkuvitelmia. Pidin tästä filosofiasta ja halusin toimia sen mukaan. Se on kuitenkin yhtä järjetön sanonta kuin "minä elän ikuisesti"kin. Ei toisesta ääripäästä mennä toiseen, vaan ensin saavutaan keskelle. Ymmärsin nyt vihdoin oikeasti sen, mitä tarkoittaa oman kuolinpäivänsä tietäminen. Haluanko lyödä sen leikiksi? Ei, niin kieroutunutta käytännön pilaa en ole valmis harteilleni ottamaan. Mielikuvitusleikkinä kiehtova idea on vertaansa vailla, mutta kun totuus iskee päin kasvoja, kovinkin narri joutuu menemään paikalleen. En halua laittaa itseäni siihen samaan asemaan, kuin ne tuhannet, jotka siinä tahtomattoon ovat. Niin julman typerä en halua olla. Ehkä kyseisessä motossa onkin kyse siitä, että keskity elämään. Nauti elämästä, mutta muista missä olet. Et ole kuolemassa, mutta et syntymässä. Elä hetkessä, mutta rakentavasti. Sinulla on vielä päiviä, joiden varaan rakentaa, joten ole kiitollinen.

                             Koko elämä on yhtä riskipeliä. Kaikki teot mitä teet sisältävät riskianalyysin. Jokaisella teolla on joko plus tai miinus vaikutus elämääsi. Joskus valinnat ovat selviä, kuten tupakointi. Kannattaako pienen mielihyvähetken takia polttaa kääryle, joka nostaa monien sairauksien todennäköisyyttä huomattavasti saatavaa nautintoa enemmän? Itse vastaan ei, mutta jokainen tehköön omat päätöksensä. Aina kun teen jotain, mieleni rakentaa tilanteesta pitkän aikajakson arvion. Jos teen näin, niin miten se vaikuttaa minuun? Onko saatava hyöty/nautinto vaivan/taudin arvoinen? Kaikilla valinnoilla on vaikutus, joillakin pienempi toisilla suurempi. Tosin välillä on hyvä laittaa mieli vapaavaihteelle ja mennä intuition, "fiiliksen", mukaan. Elämä on riskipeliä, mutta se ei pelaa joka pelkää.

                             Tuntuu siltä kuin voisin nähdä tulevaisuuteni. Harmaapäisenä kahdeksankymppisenä katsoisin illalla merelle ja haistaisin suolaisen meri-ilman. Olisin luultavasti juonut vihreä teetä aamulla ja käynyt kävelyllä. Menen omiin ajatuksiini ja tutkiskelen menneitä. Kadunko tekojani, surenko menetettyjä mahdollisuuksia vai voinko ylpeänä muistella muistojani? Mitä minä halusin? Mistä minä tiedän ja tiesin? Mistä sinä tiedät? Eikä kukaan tiedä ja se tuntuu niin avuttomalta. Elää elämä niin kuin haluaa ja olla siihen vielä tyytyväinen. Inhimillisen elämän spektri kaikkine kauneuksineen ja kauheuksineen. Elämä on tehnyt täyden ympyrän, koko universumi puristettuna lasilliseen kuin appelsiini. Tässä mehussa ei ole käytetty tiivistettä ja hedelmälihakin on mukana. Lasi on täysiö.

Jumalpeli

Bing! Maailmankaikkeus syntyy. Kosminen henkäys laittaa kaiken käyntiin ja ottaa suojatikseen 2790 henkeä. Nämä henget ottavat osaa isoimpaan koskaan järjestettyyn peliin. He kaikki saavat yliluonnolliset voimat, he voivat ilmestyä uniin ja maanpäälle sekä antaa profetioita ihmisille. Henget ovat vapaita luomaan oman olemuksensa, palvontatapansa, moraalinsa ja uskonnolliset käsityksensä. Pelin päämääränä on kerätä eniten seuraajia ennen maailmanloppua. Kaikki keinot ovat sallittuja. Heidät heitetään maailmaan, jokainen eri maailmankolkkaan samankokoiseen kylään. Peli on alkanut.

                             Jotkut henget päättävät käyttää rakastavan jumalan arkkityyppiä. He ilmestyvät suurelle joukolle ihmisiä ja kertovat ehdottomasta rakkaudestaan. He puhuvat ihmisten välisestä ystävyydestä  ja oikeudenmukaisuudesta. Rauhaa ja rakkautta, käännytystyö tehdään sovussa, oman näkemyksen esille tuoden ja keskustellen. Nämä henget katoavat ensimmäisinä.

                             Yhdelle ihmiselle annetaan profetia. Henki "puhuu" hänen kauttaan. Suuren viisaan sanoja on kuunneltava tarkasti. Ihmismassat saadaan liikkeelle, ei huono strategia. Me kaipaamme näitä johtajia, koska pelkäämme suoraan divaania kosketusta. Siksi välikäsi on tarpeellinen. Marttyyriuskonnot ovat pärjänneet hyvin pelissä, niillä on suurimmat kannattajamäärät. Yhdistettynä sopivan vallanhaluiseen opetukseen, ne ovat saaneet suurimman osan maailmaa valloitetuksi. Mahdollisia voittajakandidaatteja.

                             Henki ei näyttäydy suoraan kenellekään. Se yrittää piilottaa itsensä luontoon ja hiljaisuuteen. Tämän hengen voi kuulla kuiskivan metsässä, merellä, savannilla ja arolla. Se elää samanaikaisesti jokaisessa eläimessä, ihmisessä, kasvissa ja maassa. Tätä henkeä on vaikea tavoittaa, koska se on itse löydettävä. Sen seuraajat ovat kuitenkin tasapainoisia, eivätkä juokse ihmeiden perässä. Heille elämä on ihme ja he kertovat siitä toisille. Pelistrategiana kuitenkin liian hidas ja mieto.

                             Kovat panokset lyödään pöytään. Suuri joukko henkiä valitsee viimeisen vaihtoehdon. Se on sodan, vallan, väkivallan ja raakuuden jumaluus. Tehdään ensiksi pari auktoriteetin absoluuttisuutta ilmentävää ihmetekoa, joilla ihmiset saadaan tottelemaan. Siitä sitten vaan valloittamaan ja käännyttämään muita kyliä. Helppoa, mutta varo naapurisi jumalaa. Jos panokset loppuvat kesken, valmistaudu kohtamaan oma turmiosi. Kaikki tai ei mitään. Inhimillisen tuskan määrä on suuri, mutta mitä se sinulle? Sinä vain yrität voittaa pelin.

                             Yksi jumala ottaa vilpilliset keinot käteen ja paljastaa profetiassaan tiedon, jonka sovittiin olevan salainen. Se on maailmanlopun päivämäärä. Pirun Itzamna, jätti mayalaisille seuraajilleen oikean päivän. Huijaus ei tosin auttanut pitkälle.

                             Sitten koittaa pelin loppu. Kosminen henkäys ottaa lapsensa takaisin ja laskee tulokset. Ihmiset odottavat jännittyneinä omaa osaansa jumalan lupaamasta valtakunnasta. Sääli, sillä heille ei ole mitään luvassa. Pelinappulan osa on tulla viskatuksi laatikkoon, kun sitä ei enää käytetä. Voittaja taas saa oman universumin, jolla tehdä mitä tahansa. Hävinneet henget juttelevat strategioistaan ja puivat pieleen menneitä valintojaan. Bonks! Se oli siinä hyvät ystävät. Aika ottaa uusi erä.

Tekemällä tehtyä tekotaiteellista teko-taidetta

Tekotaiteellista kökköä, ilmaus kuulostaa oudon ontolta. Mitä taidetta ei ole tekemällä tehty? Tietenkin, jos puhumme mestariteoksista, jotka ovat suoraan korvaan puhallettua inspiraatiota, voidaan puhua hengentuotteesta, mutta sellaiset magnum opukset ovat harvassa. Suurin osa taiteesta on tarkkaan harkittua ja tehty tiettyjä tarkoitusperiä varten. Kuulostaa rankalta väitteeltä, mutta  muistakaa, että se ei silti vähennä teoksen taiteellista arvoa. Minun esseeni tosin ovat vapaita kaikista piilevistä mielenohjailuista ja haluan jakaa vain  tämän lahjan sellaisenaan, joka minulle annettu.
                         Olen niin kyllästynyt tähän postmoderniin taiteeseen. Kuka saa oudoimmalla tavalla tehtyä taidetta, joka ei istu vanhojen taiteen raamien sisään, onkin nerokkain sääntöjä venyttävä visionääri. Pidän ajatuksesta, mutta tuntuu, että kaikki on jo nähty. Maailma on valmis. Itse taiteen substanssilla ei ole väliä, kunhan se on tehty tai esitetty erityisen mielenkiintoisella tavalla.
Miten sitten tästä postmodernista taiteesta mennään eteenpäin? Seuraava looginen askelhan on selvästi post-postmodernismi, joka palaa takaisin taiteen vanhoihin konventioihin, mutta tällä kertaa hylkää sisällön täysin. Seuraava esseeni onkin vain kaksi sanaa ja se on oleva paras esseeni.
                        Tämä essee olisi pitänyt aloittaa lopulla ja lopettaa alulla. Keksiä vielä pari omaa sanaa mukaan, unohtaa tavutus- ja pilkkusäännöt sekä tehdä kirjaimilla taidetta. Heitän soppaan vielä pomppivan draaman kaaren ja kliseet. Klisesoppaa, sillä kaikki olikin vain unta. Henkilöhahmot, joihin ei vaikuta mikään. Ihmisen, joka ei samaistu mihinkään, joka on tarkkailija tekijöiden maailmassa. Suuret tunteet ovat niin lässähtäneen makaabereita, että niistä kirjoittava on välittömästi amatööri. Rakkaus on alepinossa, opetus internetissä, jokainen korvattavissa. Tuska on mennyt ja siitä ei puhuta. Maailmantuska se vasta kliseistä olisikin.
                         Ai niin, se paras esseeni.
"Riippumaton riippumatto." Se on taidetta, jos minä niin sanon. Perkele.

Hölinä

                  "Hiljaa!"
Olkaa kaikki vaiti! Ettekö voi suoda minulle hetkeä lausua mietteitäni? Minuutin ajan paasata sydämeni kyllyydestä ja huutaa ajattelun pinttymät puhtaiksi? Puhdistaa ilmapiiri ja liata se pesuvedessä? Älkää ottako tuollaisia ilmeitä, itsehän juuri puhua pälpätitte ilman hengenvetoa tuntikaupalla. Älkää tuomitko minua hiljaisuudesta, jonne itse minut pakotitte. Kyllä minulla asiaa riittää, sen kohta todistan, kunhan saan mahdollisuuden. Minä en kieltäni turhaan verryttele, vaan mieleni laukkaa sitäkin enemmän. Ja jotta te hölmöilmeiset nyt pääsisitte harrastustanne jatkamaan, otan minä mikin käteen ja askeleen eteen:
                   "Nang nang, rip rip, ken kan könö hönö, är zi uili o faa ka po." Kaikki tuijottivat minua oudosti, kun avasin kurkkuni ja lämmitin äänihuuleni. Olen jo tottunut reaktioon. Minulla oli nyt heidän huomionsa ja aioin käyttää sitä.
                   "Minä uskon ihmisen hyvyyteen, mutta minullakin on päiviä, jolloin olen ateisti."
                   Ja hölinä jatkuu. Mutta minä olen päässyt vauhtiin ja kuten kiihdyttänyt juna, en pysähdy helpolla.
                    "Suut kiinni! Te vain juttua jutustelette ja tarinoita turinoitte, ettekä kiinnitä huomiota mihinkään mikä oikeasti on jotakin. Onko siinä järkeä väitellä värisävyistä, kun puhdasta maalia ei löydy mistään? Poskiluitanne vain väsytätte ja pahaa verta aiheutatte, kun muista huhupuheita huhuilette. Ettekö voisi ottaa asioista itse selvää? Edes kerran astua ovesta ulos ja katsoa todeksi se, jonka niin luulette totta olevan? Ja kuinka totuutenne on vain hiekkaa tiimalasissa, joka kaiken lisäksi on rikki. Aurinkokello ei toimi pilvessä ja virta on loppu. Ja te edelleen vain puhutte ja puhutte, mutta ette sano mitään."
                     Ihmiset ovat hiljaa. Kuluu sekunti ja toinen. Yksi röhähtää avaten suunsa vastaukseen ja samassa kakofonia alkaa. Jokainen haluaa sanoa jotakin, ja kukaan ei ymmärrä mistään mitäkin. Astun huomaamattomasti takavasemalle ja istun alas. Hengähdän syvään ja katsahdan kiihtynyttä väkijoukkoa. Ihmisyyden suurin tragedia, yksinäisyys ihmisten keskellä. Istun vielä hetken, kun huomaan erään nuoren poistuvan joukosta. Hän tulee luokseni varoen, nojaa korvaani vastaan ja kuiskaa:
                    "Minäkin olen uskovainen."

Ego ja sen vastavoima

Ihmisen mieli koostuu kahdesta osasta, kehon autonomiasta huolehtivasta egosta ja korkeamman tason abstraktista ajattelusta vastaavasta järjestä, "sielun minästä". Näiden kahden voiman välinen pään sisäinen dialogi muodostaa perustan kaikelle ihmisen toiminalle.
                      Ego on ihmisen aivoihin ensin kehittynyt alimman tason "ohjelmointi", jonka perimmäinen tarkoitus on huolehtia kaikkein lyhytkatseisimmalla tavalla tämän yksilön elämän jatkuminen ja lisääntyminen. Ego ei osaa katsoa mitään asiaa muulta kuin siltä kantilta, että miten se voisi nyt tällä hetkellä edistää tämän ruumiin hengissä säilymistä ja suvunjatkamista. Ego on röyhkeä ja tunteeton. Se ei ymmärrä muiden tarpeita eikä osaa ajatella tulevaisuutta. Ihminen, joka on liikaa egonsa vallassa, ei edes tiedosta sen olemassaoloa. Näin koska hän ei pysty näkemään ongelmaansa, ei hän pysty sitä korjaamaan. Jos häntä yrittää auttaa, ego pyrkii kaikin tavoin estämään status quon muuttumisen. Pitkällinen terapia voi auttaa lannistamaan egoa juuri sen verran, että sielullinen kasvu on taas mahdollista.
                    Ego on ihmisen biologinen puoli. Aina kun huomaat tekeväsi jotain refleksinomaisesti ja vaistomaisesti, ego on vallassa. Koska se on alemman tason ohjelma, kun ylempi pääohjelma nukkuu(en puhu unista), se ottaa vallan. Jos ihminen ohjelmoi omalla käyttäytymisellään mielensä janoamaan jotain päihdettä pakonomaisesti, riippuvuus näyttäytyy egon kautta. Kunhan liharobotin moottori käy ja sydän lyö, se on tyytyväinen. Useimmille eläimille on kehittynyt vain ego, eikä ollenkaan sielua. Vain korkeamman tason eläimillä on kehitysrajoitteinen järjen ääni.
                      Toiselle ajattelun voimalle on monta nimeä. Sitä voi kutsua järjeksi, järjen ääneksi, hengeksi, sieluksi tai minuudeksi. Itse pidän sanasta sielu, mutta se tuo liikaa uskonnollista vivahdetta tosiasialliseen elämänfaktaan. Sielu on kehittynyt myöhemmin ihmisen historiassa. Sen kehittyminen on ollut pakollista, jotta ihminen pystyi toimimaan pientä ajanjaksoa pidemmälle katsoen, sillä se mahdollisti yhteistyön muiden kanssa. Sielu ei välitä lainkaan ihmisruumiin tarpeista, vaan se keskittyy itsensä ja ympäristön välisten suhteitten hahmottamiseen. Se kuka sinä pohjimmiltasi olet, ilman egon manipulointia, on "sielusi". Sielu katsoo aina pidemmälle eteenpäin ja on kehittynyt, jotta voisimme elää yhtä talvea pidemälle. Se on siis evolutiivinen etu. Ilman sitä ihmiset eivät koskaan olisi kehittyneet näinkään pitkälle. Se on evolutiivinen tosiasia, että mikään eläin ei voi kehittyä korkealle tasolle, ilman egon vastavoimaa.
                         Arvostamme yhteiskunnassamme sellaisia henkilöitä, jotka katsovat asioita pitkällä tähtäimellä, varautuvat pahojen päivien varalle ja jotka eivät sorru turhiin hetken houkutuksiin. Tällaiset ihmiset pitävät egonsa kahlehdittuna rautapalloon ja päästävät sen vain ajoittain irti. Toisaalta taas ihmiset, jotka tekevät ratkaisunsa hetkittäisten päähänpistojen ja halujensa perusteella, ovat vaimentaneet sielunsa äänen. Nämä ihmiset alkavat muistuttaa enemmän eläintä, koska he eivät anna ihmistä määrittävälle sielulleen tilaa. He voivat varmasti nauttia elämästään lyhyellä tähtäimellä, mutta pitkän ajanjakson aikana he katoavat ensimmäisinä.
                         Ego on meissä kaikissa ja se on erittäin kovaääninen ja röyhkeä. Sen tuntemiseen ei tarvita taitoa tai työtä. Siksi ihmisenä kasvaminen on ensisijaisesti sielullista kehittymistä ja egonsa hallitsemisen oppimista. Ne ihmiset, jotka puhuvat valaistumisesta tai nirvanasta, tarkoittavat juuri tilaa, jossa ego on täydellisesti sysätty syrjään parrasvaloista. Tällöin voi mielessä vallita täysi hiljaisuus, kun ruumiin häiritsevät pilkanhuudot ovat hetkeksi tyystin kaikonneet. En silti saarnaa täydellistä asketismia, vaan sopiva halujen ja järjen tasapaino pitää löytää. Tosin, jos suuri enemmistö olisi enemmän sielunsa kuin egonsa ystäviä, ei se uskoakseni olisi pahaksi tälle yhteiskunnalle.
                         Hyvä ystävä, pyri pitämään egosi kurissa. Mitä paremmin me jokainen toimimme itsemme sulavasti halliten, emmekä oikkujen perässä juosten, sitä paremmin yhteisömme toimii. Voit kokeilla meditointia tai nautinnoista pidättäytymistä apukeinoa hengellisessä kasvussa. Voimia sielullesi, henkiolento.

Naama naamarin takaa

Sinulla on naama, josta sinut tunnistetaan. Se on passissasi ja ajokortissasi. On kuitenkin yksinkertaista olla jotain muuta. Naamari kasvojen eteen ja olet piilossa katseilta. Olet nyt anonyymi kostaja tai oikeutta puolustava supersankari, jopa marttyyri kenties. Todennäköisemmin vain ahnas ryöväri. Naamarimies on anonyymi vaikka käyskentelisikin julkisella paikalla. Se on vapauttavaa. Sinulla on valta olla vapaa kaikista ennakkoluuloista, olla muille mysteeri. Olet voimakas, hallitsematon ja arvaamaton ja se pelottaa muita. Siksi sinä et saa tehdä niin ja siksi sinut paljastetaan ja laitetaan hiostaviin parrasvaloihin kaiken keskelle. Mutta, jos olet puhdas, valo ei luo likaa, se vain auttaa näkemään sen. Ja siksi kaikki ovat alasti.

                             Naamareita on iso valikoima, ei pelkästään fyysisiä. Laitan yhden päälle kun tapaan kavereitani, toisen töihin ja kolmannen pistän kasvoilleni vanhempien luona. Vain yksin kotona olen aidosti paljaana. Erilaiset roolit ja sosiaaliset tavat määräävät naamarini. Eri naamarit antavat minulle eri velvollisuuksia ja sitovat minua erilaisin normein. Jos emme pysty ennakoimaan ihmisiä, ei yhteiskunta toimisi. Olen siis pisara valtameressä, mutta tämä pisara löydetään tuhansien keskeltä tunnuksen perusteella. Öljypisara ei sekoitu veteen.

                             Miksi haluan olla näkymätön kaikkien keskellä? Ei kukaan minua muutenkaan huomaa. Vain jos teen jotain epäsovinnaista, kiinnittyvät katseet hahmooni. Olen siis jo käytännössä inkognito. Toisaalta, minusta tallentuu joka päivä kauppojen valvontakameroihin kuvia ja minusta tallennetaan tietoja tietokantoihin. Näitä tietoja voidaan käyttää minua vastaan. Ehkä on hyvä, etten aina ole se kenet miksi minut on nimetty. Miltä mahtaisi tuntua vaihtaa koko olemuksensa? Lihottaa itsensä, kasvattaa parta ja vaihtaa vaatteet. Luoda uusi kuva itsestä. Mennä brasilialaiselle plastiikkakirurgille ja leikata naamani tunnistamattomaksi. Tehkää nenästäni suorempi.

                             Menen Afrikkaan keskelle savannia. Osallistun sadetanssiin heimon kanssa rituaalimaski päässäni. Saan olla jokin muu hetken aikaa, sadedemoni, joka toivoo paria pisaraa vihaisilta jumalilta. Tanssi ja transsi! Ihmiset huutavat ja hakkaavat rumpuja. Naiset itkevät ja se on ainoa vesi täällä. Sitten on hiljainen hetki ja humisee. Alkaa sataa. Kaatamalla. Paljastan kasvoni, joiden hien viilentävä vesi pesee pois. Rooli on tehnyt tehtävänsä. On aika olla taas jotain muuta.

Paha juttu

Onko sinulla ollut hieno päivä? Onko sinulla hyvä olo? Tämän tekstin tarkoituksena on pilata päiväsi. Saada olosi niin oksettavaksi ja huonovointiseksi, että piiloudut peiton alle maailmalta. Lietson mielesi rakentamaan kuvottavimmat ja visvaisimmat jätemaailmat aivosilmiesi eteen.  Verta, suolenpätkiä ja irti hakattuja päitä, sinun mukaan luettuna. Pistäisit varmasti mieluummin tulikuumia neuloja kalloosi, kuin lukisit sanaakaan enempää tätä tekstiä. Mutta sinä luulet olevasi kova luu, hah! Kovia luita on ollut aikaisemminkin ja ne kaikki on loppuun kaluttu.

                             Muistatko sen päivän, kun kaikilla kavereillasi oli "menoja"? Kuinka sinut jätettiin porukasta pois. Olit yksin. Aivan yksin, kukaan ei kerta kaikkiaan halunnut olla sekuntiakaan sinun seurassasi tai kuunnella rasittavia juttujasi yhtään pidempään. Jopa pelkkä sinun fyysinen läsnäolosi aiheutti vatsanväännettä ja päänsärkyä muissa ihmisissä. Eikä kukaan "kavereistasi" sinusta oikeasti välitä. Sinä et ole kenellekään tärkeä. Edes äitisi ei vastannut ensimmäisellä kerralla puhelimeen. Sinä olet vain hyödyke muille. Kun hyödyke ei enää hyödytä, se heitetään roskiin ja unohdetaan.

                             Sinun piti pitää esitys, mutta sinä änkytät ja hikoilet naama punaisena. Aivan oikein, että kaikki nauravat sinulle. Sinä olet laiska, tyhmä ja saamaton. Rumakin vielä. Miten tuollaisen hirviön annetaan kävellä vapaana? Soittakaa joku Haamujengi paikalle ja tuokaa todella iso haavi! Kätesi ovat pitkät ja kiemurtelevat, sieramesi isot ja alahampaasi törröttävät kun yrität hymyillä. Kukaan ei ole koskaan sinusta ystävällistä sanaa lausunut ilman ivallista tarkoitusta. Ja sinä tyhmä vielä luulit niitä aidoiksi!

                             Olet heikko. Et osaa sanoa ei. Et tyhmille pyynnöille, lihottavalle ruualle, alkoholille, rappiolle. Madossakin on enemmän selkärankaa kuin tuollaisessa hyytelössä. Sinä olet heikko sekä lihaksiltasi että mieleltäsi. Siksi sinua ei arvosteta kuin likaisena jätesäkkinä. Eikä asiat tule tästä paremmaksi muuttumaan. Voi tietäisitpä vaan! Sinä jatkat tyhmenemistäsi, tulet vanhemmaksi ja rumemmaksi ja sinua vihataan yhä enemmän. Sellaista päivää, jolloin sinä voisit olla itsestäsi ylpeä, ei tule. Sinä vaan edelleen olet niin tyhmä, että luulet voivasi vielä muuttaa jotain. Et voi, väärässä taas kuten aina. Syytä vain itseäsi. Mitä jos olisit tehnyt enemmän töitä? Liikkunut enemmän? Syntynyt kauniimmaksi ja älykkäämäksi? Oma vikasi, että olet epäonnistuja. Katso nyt kaikkia onnistuneita ihmisiä. He ovat menestyneitä, koska ovat tehneet työtä menestyksen eteen. Sinä vaan runkkaat kotona ja rakennat pilvilinnoja. No, oliko se runkku niin hyvä? Mieleni sai orgasmin kun haukuin sinua.

Ilon laulu

Laulakaa tänään ilon laulu!
Suuri päivä on täällä nyt!
Delfiinitkin hyppivät ilmaan!

Tänään juhlitaan valoa!
Ole omassa itsessäsi ja huuda hei!
Iloitse, kiitä ja kumarra!
Missä ikinä oletkin,
ihan missä vaan,
ihminen tai jokin muu...
!

Homo Empathos

Mikä on ihminen ja miten määrittelemme ihmisen tieteellisesti? Antiikin Aristoteles käytti ihmisestä termiä zoon politikon, poliittinen eläin, mutta mitä sanaa me nykyään käyttäisimme? Ihmisethän ovat eläimiä, mutta haluamme silti erottua niistä jollain tavalla, nousta kaikkien yläpuolelle luomakunnan hallitsijaksi. Ensi näkemältä koko kysymys ihmisen ja ihmismäisyyden määrittelystä saattaa kuulostaa triviaalilta, mutta tosiasiassa aihe ei voisi olla monimutkaisempi. Kun tulemme tapaamaan uusia rotuja ja lajeja avaruudesta, minkälaiset oikeudet ja velvollisuudet annamme niille? Ovatko muukalaiset vain "eläimiä" vai ihmisten kanssa samalla tasolla olevia humanoideja? Onko määritelmänä esimeriksi oma kulttuuri ja kirjoitettu kieli? Ja jos jokin rotu ei ole tarpeeksi kehittynyt, antaako se meille oikeuden riistää ja käyttää niitä työjuhtina kuten hevosia?

                             Korkea älykkyys ei  riitä ihmistä uniikiksi määrittäväksi piirteeksi, koska silloin vaikeasti vammaiset ja pienet lapset eivät olisi ihmisiä. Voimme tietysti vaatia jotain tiettyä älykkyyden tasoa lajikohtaisena keskimääränä, mutta antaisimmeko silloin hyvin älykkäälle bologille ihmisen statuksen, vaikka suurin osa bologeista olisikin koiran älykkyyden tasolla?

                             Tässä tulee oma määritelmäni ihmisestä. Jotta ihmiset muodostavat toimivia yhteisöjä, jotka menestyvät ja ovat sosiaalisesti kestäviä ja onnellisia, jokaisen yhteisön osan pitää ainakin tietyllä tasolla osata asettua toisen ihmisen asemaan. Ihmiset tekevät asioita toisilleen, eivät vain oman hyötynsä tähden, vaan omasta halustaan auttaa ja nähdessään toisen hädän. Minun uusi nimeni ihmiselle on Homo Empathos, myötätuntoinen ihminen. Jos ihminen osaa asettua toisen kenkiin ja ei aina ajattele vain omaa itseään, on hän totisesti ihminen. Näin määritelmä rajaa humanoidesta pois psykopaatit sekä alemmat eläinlajit, jotka tekevät kaiken vain oman selviytymisensä tähden.

                             Jos tapaamme robooteista koostuvan muukalaislajin, joka toimii koneen lailla, se ei ole määritelmän mukaan ihmismäinen. Jos taas robotille keinoälyyn on koodattu empatian tunteminen, se on ihminen. Menen nyt tässä määritelmässäni jopa niin pitkälle, että väitän, että terve ihminen, joka käyttää koko elämänsä itsekkäästi vallan ja rahan keräämiseen, lakkaa tietyssä vaiheessa kuulumasta määritelmän mukaan ihmislajiin. Homo Empathos on myötätuntoinen ihminen, joka myös näyttää sisäisen olemuksensa tekemällä hyviä tekoja. Jos sanot olevasi myötätuntoinen ihminen, mutta tekosi eivät puhu samaa kieltä, ei kukaan usko sinua.

                             Minun määritelmäni aiheuttaisi varmasti monenlaisia ongelmia ja moraalisia tutkielmia, mutta en silti koe sen olevan yhtään huonompi kuin muutkaan näkemäni rajaukset. Kaikissa kehyksissä on omat ongelmansa. Ihmisyyden kysymys on nyt hyvin tärkeä ja ajankohtainen, koska uusien lajien tapaaminen on nähdäkseni kohta käsillä. Ehkä löydämme maan sisustasta älykkään humanoidilajin, joka sanoo olleensa maaplaneetalla ennen meitä. Me olemme muukalaisia maapallolla. Miten me heille vastaisimme? Antaisimmeko heille samat oikeudet kuin YK:n ihmisoikeuksien julistus kaikille antaa, vai laittaisimmeko heidät eläinluokkaan ja silmitön teurastus olisi sallittua? Otammeko käyttöön ihmislajin vanhimman toimintatavan ja pommitamme kaiken atomipommeilla atomeiksi? Siitä ihmisyydestä on ihmisyys kaukana.

Optimoinnin harha

Kun jokin asia optimoidaan, se pyritään tekemään niin tehokkaaksi, nopeaksi, taloudelliseksi ja vähiten resursseja kuormittavaksi kuin mahdollista. On paljon ihmisiä, joiden koko työ perustuu erilaisten koneiden ja teoreettisten mallien optimointiin mahdollisimman taloudellisiksi. Optimointi on siis ilmeisesti aina positiivinen asia, sillä se vähentää turhaa kulutusta ja haaskausta sekä nopeuttaa toimintaa. Mitä haittaa optimoinnista muka voisi olla? Sehän on meidän kulttuurimme ydin tällä hetkellä. Hei beibi, optimoi mua.

                             Optimointi on erittäin hyödyllinen työkalu, kun sitä käytetään viisaasti ja pienissä annoksissa. Suurempien kokonaisuuksien optimoinnissa pitää kuitenkin olla erittäin tarkka, jotteivät vaikutukset olisi vahingollisia. Optimointi on vakavaa puuhaa, ja sen saa tehdä vain alansa rautainen ammattilainen tai muuten ollaan ongelmissa. Kyse on nimittäin siitä, että usein kun jokin asia optimoidaan länsimaisen hyötynäkökulman mukaisesti, asiaa tarkastellaan hyvin kapealla ja lyhyellä perspektiivillä. Näin optimointi näyttää ensi näkymältä onnistuneelta ja varmaan taloudellisesta hyödystäkin päästään nauttimaan, mutta pitkällä ajanjaksolla ongelmat ilmaantuvat ja ne ovat kaksi kertaa pahemmat kuin olisi kuviteltu. Tämä sivuaa yleisimmin länsimaisen ihmisen kaikki mulle nyt- asennetta, jossa halutaan täysi työnhedelmä ilman ponnistelua ja pyritään löytämään oikotie.

                             Optimoinnista saadaan eniten hyötyä, kun sitä käytetään asioihin, joissa ei ihmisen kädenjälki suorasti näy. Eli kun optimoidaan koneita ja ennustavia malleja, saadaan optimoinnista iloakin. Kun taas ruvetaan väärät ajatukset takana optimoimaan yrityksiä tai toimintoja, joissa ihminen on keskiössä, ajaudutaan helposti ongelmiin. Tämä johtuu siitä, että mikään työ, jossa ihminen on osana, ei toimi kuin kone, ja vain kone tottelee optimoinnin määräyksiä. Ihminen ei vain yksinkertaisesti mahdu optimoinnin asettamiin ahtaisiin raameihin. Tietenkin tämän väittämän voi haastaa, ja myönnän kyllä, että se voi toimia pienessä yrityksessä tai erittäin motivoituneilla työntekijöillä, mutta normaalitilanteessa optimoinnilla aiheutetaan vain ärsytystä ja työmotivaation laskua.

                              Kun ihmiset tekevät mitä tahansa, he jättävät ympärilleen inhimillisen tekijän, pienen hengitysvaran, kaikkeen tekemiseensä, joka mahdollistaa inhimillisen variaation ja työn tekemisen hymyssä suin. Kun tämä inhimillinen tekijä poistetaan, ihmisestä tehdään kone ja samalla mennään metsään ja lujaa. Optimointi poistaa kaiken "turhan" asioista. Mutta mikä oikeastaan on turhaa? Minkä rahallisen arvon annamme pienelle hidasteelle, joka antaa 10 sekunnin hengähdystauon tekijälle, ja jonka poistaminen itse asiassa onkin työnlaatua huonontava? Nämä asiat eivät ole suoraan ensikädeltä nähtävissä eivätkä putkinäköiset optimoijat itse asiassa niitä pysty näkemäänkään, koska setelinkuvat ovat silmät sokaisseet.

                             Seinä on koristeltu kauniilla ruusukuviolla. Sen puhdistaminen vie aikansa, koska kuviot vaativat huolellisuutta. Koristelematon valkoinen seinä olisi paljon nopeampi ja helpompi pitää kunnossa. Kauniin kuvan aivoissa laukaiseman kauneusaistimuksen hinnalle ei ole niin helppo antaa hintaa kuin viidelle ylimääräiselle minuutille seinänpesua. Ennen ylistinkin optimointia, mutta nykyään tunnustan optimoinnin hätkähdyttävät vaarat. Haluammeko elää maailmassa, jossa kaikki on täydellisesti tarkoitukseensa optimointia? Usko minua, emme halua. Onneksi tätä kirjoitusta ei ole optimoitu.

On se sellaaasta?

Oletko koskaan uskonut tämänkaltaisen eliön pyörivän tutkien omaa kaukaisessa galaksissa tähtipölystä tiivistyneillä uurteisilla aivoillaan pohtimassa omaa olemassaoloaan, samalla saadeen toiselta samanlaiselta hiekkapussilta jalkahieronnan, joka ei ole liian intiimi, muttei liian vieras, ja yhdessä he ovat saarella, joka on uppoamassa, johon hyökyaalto on iskemässä ja tulivuori purkautumassa, mutta silti kaikki ovat hiljaa ja linnut eivät laula, mutta kaislikossa suhisee ja tiikerin vatsassa kurnii sammakko, joka on rupinen ja hidas, toisaalta he eivät tiedä muista pölypusseista, jotka ovat kehittäneet itseisymmärryksen, ja jotka myös itkevät omaa olemassaoloaan, mutta ottavat sen tyynesti, kyyneleet ovat yksittäiset, eivätkä tee puroa, jossa kalat uivat, vaan karhu on jo unten mailla, jonne kaikki muutkin joskus joutuvat, elleivät sitten vapauta itseään elämästä, joka saattaa kyllä olla vaikeaa, sillä viisasten kivi on oikeasti tekopyhien kivi, ja katinkulta ei ole kultaa ollenkaan, mutta kai meillä ja heillä vielä jokin mahdollisuus on, se vaan ei ole niin selvä, vaan harha, joka aamu-usvan lailla peittää arkijärkemme ja tekee meistä hulluja, mutta vain puoliksi, sillä toinen puoli, toimii koneen mukaan, ja koneella ei ole tunteita eikä tuoksuja, vain näköä, mutta jos on värisokea, ei erota vihreätä punaisesta ja silloin veri on harmaata, jolta se voi tietenkin muutenkin näyttää, jos on kadottanut elämästään jotain, joka voisi saada väsyneen virkoamaan ja uskomattoman uskomaan, ja joka kuitenkin yhdistää kaiken tämän johonkin, on se sellaaasta?

Länsimaisen yhteiskunnan henkinen tyhjiö

Ihminen on sekä henkinen että materiaalinen olento. Meillä länsimaissa kaikki materiaaliset tarpeet on tyydytetty, mutta silti ihmisillä on suuri hätä. Esiintyy paljon masennusta, välinpitämättömyyttä, päihdekäyttöä, itsemurhia ja joukkomurhia. Meillä on yhteiskunnassamme on uskonnon ja kansallistunteen jättämä henkinen tyhjiö. Mitä ihminen oikeastaan tarvitsee hyvään elämään, kun kaikki materiaaliset välttämättömyydet on täytetty? Ihmisen pitää tuntea kuuluvansa johonkin joukkoon ja tuntea elämällään olevan jokin tarkoitus. Ihminen, jolla on jokin itseään suurempi syy elää, elää pitempään ja terveemmin kuin mihinkään uskova kaverinsa.

                             Alamme nyt keräämään sitä satoa, jonka henkinen tyhjiö ja elämän tarkoituksettomuus ihmisissä aiheuttaa. Se aiheuttaa sekaannusta, stressiä, kuolemanpelkoa, vähentää lainkuuliasuutta ja oikeudentuntoa ja kyvyttömyyttä sitoutua. Yksinkertaisesti ajatus siitä, että elämälläsi ei oikeastaan ole mitään merkitystä kosmisessa mittakaavassa, etkä ole osa suurta jumalallista suunnitelmaa, on liian suuri pala suurimmalle osalle purtavaksi. Mutta miten voimme muuttaa tämän kehityksen suunnan, ennen kuin liian moni hajoaa elämän merkityksettömyyteen?

                             Vaihtoehtoja on kolme. Voimme palata takaisin yhteiskuntaa yhdistävään ja kuolemanjälkeistä elämää ylistävään jumalan palvontaan. Kansalaiset pitäisivät toisistaan hyvää huolta, eivätkä raha-asiat olisi elämän tärkein asia. Tämä suunta takaisi hyvin toimivan yhteiskunnan, mutta hidastaisi teknologista kehitystä ja vähentäisi yksilönvapauksia ja erilaisuutta. Ei kovin todennäköinen kehityssuunta.

                             Vaihtoehto kaksi on ateistinen yhteiskunta. Tähän suuntaan olemme kansakuntana matkalla. Uskonnollisuus vähenee joka vuosi ja uskonnottomien määrä kasvaa. Meillä on jo nyt näkyvissä merkit siitä, kuinka ihmisille kasaantuvat ongelmat, koska heitä ei pidättele enää jumalanpelko tai sosiaalinen paine. Ihmisten henkisen tyhjiön täyttävät markkinavoimat ja henkisten ominaisuuksien arvostus laskee. Kun ihmisen elämän ykkösasiaksi nousee raha, taloudellinen näkökulma alkaa vallata koko yhteiskunnallisen keskustelun. Alamme laskemaan kaikkia asioita euroissa, asioita, joille ei voi missään nimessä antaa hintalappua. Ja mitä vähemmän rahaa sinulla on, sitä enemmän sinä haluat varmistaa oman tilanteesi ja pitää siitä visusti kiinni.  Tällainen asenne vähentää lähimmäisten auttamista ja huomiomista, koska ihmiset keskittyvät vain kaikkein lähimpiin omaisiinsa. Teoriassahan ateistinen yhteiskunta olisi varmasti ihanteellinen. Siellä kaikilla olisi vapautensa, eikä ihmisiä pakotettaisi uskomaan mihinkään tai mukautuvaan tiettyyn muottiin. Opetuksen olisi myös mahdollista olla täysin puolueetonta. Käytännössä on tullut selväksi, että vain pieni osa ihmisistä pystyy elämään ilman ylhäältäpäin annettuja elämäneuvoja. Tällaisen yhteiskunnan henkisen tyhjiön kaappaa markkinavoimat ja tyhjät mielikuvamaailmat.

                             Vaihtoehto kolme on eräänlainen kansallistunteen täyttämä yhteiskunta. Tässä yhteiskunnassa kansan moraalisen selkärangan luo kaikkia yhdistävä kansallistunne. Lapsiin ja nuoriin iskostetaan jo pieninä kansallisuusaate, jota vahvistetaan hurmoksellisissa massatapahtumissa. Kouluissa annetussa opetuksessa painotetaan kansan ja yhteiskunnan etua. Hyvinä puolina tässä tapauksessa ihmisiä ei pakoteta "uskomaan" jumaliin, mutta kansanetua ei tietenkään saa unohtaa. Kansanetu menee siis yksilönoikeuksien edelle. Opetus ei voi olla täysin neutraalia ja median uutiset sisältävät propagandaa. Ihmisille luultavasti luodaan viholliskuva jostain naapurivaltiosta, jotta he pysyvät paremmin ruodussa. Tämä yhteiskunta toimisi tehokkaasti, mutta jättäisi yksittäiselle ihmiselle hyvin vähän liikkumavaraa, eikä yhteiskunta kehittyisi.

                             Mikään näistä vaihtoehdoista ei ole hyvin houkutteleva. Koska totuus ei koskaan löydy ääripäistä, uskon parhaimman vaihtoehdon löytyvän synteesinä näiden kolmen eri yhteiskuntamallin sekoituksesta. Tässä siis oma ehdotukseni, jonka nimeän yhteishenki-yhteiskunnaksi. Minun yhteiskuntani olisi periaatteessa ateistinen, mutta siinä annetaan lapsille kouluissa pientä propagandaa, joissa heitä kehotetaan tekemään aina parhaansa ja ajattelemaan myös muita ihmisiä ja koko kansan etua. Tämä propaganda ei olisi mittakaavaltaan mitenkään niin suurta kuin kansallistunteen sokaisemissa valtioissa, vaan pieni muistutus siitä, että elämme yhteiskunnassa, joka on kaikkien kansalaisten osa, eikä kukaan ihminen ole saari. Tällaista yhteiskuuluvuuden tunnetta painotettaisiin. Yritettäisiin luoda sellaista joukkuehenkeä, suomenruotsalaista ankkalampi-meininkiä suuressa mittakaavassa. Koulutuksessa myös painotettaisiin henkisten arvojen tärkeyttä, rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, ja taloudellista näkökulmaa vähäteltäisiin. Luonnon ja eläimien arvo nostettaisiin korkealla, eikä kertakäyttökulttuuria hyväksyttäisi. Lapsia kannustettaisiin kehittymään monipuolisesti, harrastamaan sekä urheilua, taidetta, että tiedettä. Lapsille ja nuorille tehtäisiin myös kaksi siirtymäriittiä. Ensimmäinen riitti kun lapsesta tulee nuori 12-13-vuotiaana ja toinen riitti nuoruudesta aikuisuuteen 18-21-vuotiaana. Aikuistumisriittiin kuuluisi osana psykedeelikokemus. Tiede ja tieteentekijät nostettaisiin osittaiseen puoli-uskonnolliseen asemaan(muistaen kuitenkin, että tiede ei ole uskonnon kaltainen). Yhteiskunnassa voisi vallita mahdollisesti jokin vapaaehtoinen pääuskonto, jokin buddhalaisuuden kaltainen filosofia. Joitakin pieniä rajoituksia yksilönvapauksiin olisi ehkä pakko tehdä, mutta suurimmalta osalta ihmiset olisivat vapaita tekemään ja puhumaan mitä haluaisivat. En tietenkään tiedä, miten tämänkaltainen valtio toimisi käytännössä, mutta toivottavasti se saa joskus mahdollisuuden näyttää potentiaalinsa.