Länsimaisen yhteiskunnan henkinen tyhjiö

Ihminen on sekä henkinen että materiaalinen olento. Meillä länsimaissa kaikki materiaaliset tarpeet on tyydytetty, mutta silti ihmisillä on suuri hätä. Esiintyy paljon masennusta, välinpitämättömyyttä, päihdekäyttöä, itsemurhia ja joukkomurhia. Meillä on yhteiskunnassamme on uskonnon ja kansallistunteen jättämä henkinen tyhjiö. Mitä ihminen oikeastaan tarvitsee hyvään elämään, kun kaikki materiaaliset välttämättömyydet on täytetty? Ihmisen pitää tuntea kuuluvansa johonkin joukkoon ja tuntea elämällään olevan jokin tarkoitus. Ihminen, jolla on jokin itseään suurempi syy elää, elää pitempään ja terveemmin kuin mihinkään uskova kaverinsa.

                             Alamme nyt keräämään sitä satoa, jonka henkinen tyhjiö ja elämän tarkoituksettomuus ihmisissä aiheuttaa. Se aiheuttaa sekaannusta, stressiä, kuolemanpelkoa, vähentää lainkuuliasuutta ja oikeudentuntoa ja kyvyttömyyttä sitoutua. Yksinkertaisesti ajatus siitä, että elämälläsi ei oikeastaan ole mitään merkitystä kosmisessa mittakaavassa, etkä ole osa suurta jumalallista suunnitelmaa, on liian suuri pala suurimmalle osalle purtavaksi. Mutta miten voimme muuttaa tämän kehityksen suunnan, ennen kuin liian moni hajoaa elämän merkityksettömyyteen?

                             Vaihtoehtoja on kolme. Voimme palata takaisin yhteiskuntaa yhdistävään ja kuolemanjälkeistä elämää ylistävään jumalan palvontaan. Kansalaiset pitäisivät toisistaan hyvää huolta, eivätkä raha-asiat olisi elämän tärkein asia. Tämä suunta takaisi hyvin toimivan yhteiskunnan, mutta hidastaisi teknologista kehitystä ja vähentäisi yksilönvapauksia ja erilaisuutta. Ei kovin todennäköinen kehityssuunta.

                             Vaihtoehto kaksi on ateistinen yhteiskunta. Tähän suuntaan olemme kansakuntana matkalla. Uskonnollisuus vähenee joka vuosi ja uskonnottomien määrä kasvaa. Meillä on jo nyt näkyvissä merkit siitä, kuinka ihmisille kasaantuvat ongelmat, koska heitä ei pidättele enää jumalanpelko tai sosiaalinen paine. Ihmisten henkisen tyhjiön täyttävät markkinavoimat ja henkisten ominaisuuksien arvostus laskee. Kun ihmisen elämän ykkösasiaksi nousee raha, taloudellinen näkökulma alkaa vallata koko yhteiskunnallisen keskustelun. Alamme laskemaan kaikkia asioita euroissa, asioita, joille ei voi missään nimessä antaa hintalappua. Ja mitä vähemmän rahaa sinulla on, sitä enemmän sinä haluat varmistaa oman tilanteesi ja pitää siitä visusti kiinni.  Tällainen asenne vähentää lähimmäisten auttamista ja huomiomista, koska ihmiset keskittyvät vain kaikkein lähimpiin omaisiinsa. Teoriassahan ateistinen yhteiskunta olisi varmasti ihanteellinen. Siellä kaikilla olisi vapautensa, eikä ihmisiä pakotettaisi uskomaan mihinkään tai mukautuvaan tiettyyn muottiin. Opetuksen olisi myös mahdollista olla täysin puolueetonta. Käytännössä on tullut selväksi, että vain pieni osa ihmisistä pystyy elämään ilman ylhäältäpäin annettuja elämäneuvoja. Tällaisen yhteiskunnan henkisen tyhjiön kaappaa markkinavoimat ja tyhjät mielikuvamaailmat.

                             Vaihtoehto kolme on eräänlainen kansallistunteen täyttämä yhteiskunta. Tässä yhteiskunnassa kansan moraalisen selkärangan luo kaikkia yhdistävä kansallistunne. Lapsiin ja nuoriin iskostetaan jo pieninä kansallisuusaate, jota vahvistetaan hurmoksellisissa massatapahtumissa. Kouluissa annetussa opetuksessa painotetaan kansan ja yhteiskunnan etua. Hyvinä puolina tässä tapauksessa ihmisiä ei pakoteta "uskomaan" jumaliin, mutta kansanetua ei tietenkään saa unohtaa. Kansanetu menee siis yksilönoikeuksien edelle. Opetus ei voi olla täysin neutraalia ja median uutiset sisältävät propagandaa. Ihmisille luultavasti luodaan viholliskuva jostain naapurivaltiosta, jotta he pysyvät paremmin ruodussa. Tämä yhteiskunta toimisi tehokkaasti, mutta jättäisi yksittäiselle ihmiselle hyvin vähän liikkumavaraa, eikä yhteiskunta kehittyisi.

                             Mikään näistä vaihtoehdoista ei ole hyvin houkutteleva. Koska totuus ei koskaan löydy ääripäistä, uskon parhaimman vaihtoehdon löytyvän synteesinä näiden kolmen eri yhteiskuntamallin sekoituksesta. Tässä siis oma ehdotukseni, jonka nimeän yhteishenki-yhteiskunnaksi. Minun yhteiskuntani olisi periaatteessa ateistinen, mutta siinä annetaan lapsille kouluissa pientä propagandaa, joissa heitä kehotetaan tekemään aina parhaansa ja ajattelemaan myös muita ihmisiä ja koko kansan etua. Tämä propaganda ei olisi mittakaavaltaan mitenkään niin suurta kuin kansallistunteen sokaisemissa valtioissa, vaan pieni muistutus siitä, että elämme yhteiskunnassa, joka on kaikkien kansalaisten osa, eikä kukaan ihminen ole saari. Tällaista yhteiskuuluvuuden tunnetta painotettaisiin. Yritettäisiin luoda sellaista joukkuehenkeä, suomenruotsalaista ankkalampi-meininkiä suuressa mittakaavassa. Koulutuksessa myös painotettaisiin henkisten arvojen tärkeyttä, rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, ja taloudellista näkökulmaa vähäteltäisiin. Luonnon ja eläimien arvo nostettaisiin korkealla, eikä kertakäyttökulttuuria hyväksyttäisi. Lapsia kannustettaisiin kehittymään monipuolisesti, harrastamaan sekä urheilua, taidetta, että tiedettä. Lapsille ja nuorille tehtäisiin myös kaksi siirtymäriittiä. Ensimmäinen riitti kun lapsesta tulee nuori 12-13-vuotiaana ja toinen riitti nuoruudesta aikuisuuteen 18-21-vuotiaana. Aikuistumisriittiin kuuluisi osana psykedeelikokemus. Tiede ja tieteentekijät nostettaisiin osittaiseen puoli-uskonnolliseen asemaan(muistaen kuitenkin, että tiede ei ole uskonnon kaltainen). Yhteiskunnassa voisi vallita mahdollisesti jokin vapaaehtoinen pääuskonto, jokin buddhalaisuuden kaltainen filosofia. Joitakin pieniä rajoituksia yksilönvapauksiin olisi ehkä pakko tehdä, mutta suurimmalta osalta ihmiset olisivat vapaita tekemään ja puhumaan mitä haluaisivat. En tietenkään tiedä, miten tämänkaltainen valtio toimisi käytännössä, mutta toivottavasti se saa joskus mahdollisuuden näyttää potentiaalinsa.