perjantai 20. heinäkuuta 2012

Tekemällä tehtyä tekotaiteellista teko-taidetta

Tekotaiteellista kökköä, ilmaus kuulostaa oudon ontolta. Mitä taidetta ei ole tekemällä tehty? Tietenkin, jos puhumme mestariteoksista, jotka ovat suoraan korvaan puhallettua inspiraatiota, voidaan puhua hengentuotteesta, mutta sellaiset magnum opukset ovat harvassa. Suurin osa taiteesta on tarkkaan harkittua ja tehty tiettyjä tarkoitusperiä varten. Kuulostaa rankalta väitteeltä, mutta  muistakaa, että se ei silti vähennä teoksen taiteellista arvoa. Minun esseeni tosin ovat vapaita kaikista piilevistä mielenohjailuista ja haluan jakaa vain  tämän lahjan sellaisenaan, joka minulle annettu.
                         Olen niin kyllästynyt tähän postmoderniin taiteeseen. Kuka saa oudoimmalla tavalla tehtyä taidetta, joka ei istu vanhojen taiteen raamien sisään, onkin nerokkain sääntöjä venyttävä visionääri. Pidän ajatuksesta, mutta tuntuu, että kaikki on jo nähty. Maailma on valmis. Itse taiteen substanssilla ei ole väliä, kunhan se on tehty tai esitetty erityisen mielenkiintoisella tavalla.
Miten sitten tästä postmodernista taiteesta mennään eteenpäin? Seuraava looginen askelhan on selvästi post-postmodernismi, joka palaa takaisin taiteen vanhoihin konventioihin, mutta tällä kertaa hylkää sisällön täysin. Seuraava esseeni onkin vain kaksi sanaa ja se on oleva paras esseeni.
                        Tämä essee olisi pitänyt aloittaa lopulla ja lopettaa alulla. Keksiä vielä pari omaa sanaa mukaan, unohtaa tavutus- ja pilkkusäännöt sekä tehdä kirjaimilla taidetta. Heitän soppaan vielä pomppivan draaman kaaren ja kliseet. Klisesoppaa, sillä kaikki olikin vain unta. Henkilöhahmot, joihin ei vaikuta mikään. Ihmisen, joka ei samaistu mihinkään, joka on tarkkailija tekijöiden maailmassa. Suuret tunteet ovat niin lässähtäneen makaabereita, että niistä kirjoittava on välittömästi amatööri. Rakkaus on alepinossa, opetus internetissä, jokainen korvattavissa. Tuska on mennyt ja siitä ei puhuta. Maailmantuska se vasta kliseistä olisikin.
                         Ai niin, se paras esseeni.
"Riippumaton riippumatto." Se on taidetta, jos minä niin sanon. Perkele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti