Elämä on riskipeliä

Halusin nousta pois turvallisesta uoma-elämästä kohti antoisampaa elämis-elämistä. Aloin elää moton "minä kuolen huomenna" tahdissa. Uskalsin paremmin ottaa riskejä, kun en miettinyt liikaa epäonnistumista ja turhia mielenkuvitelmia. Pidin tästä filosofiasta ja halusin toimia sen mukaan. Se on kuitenkin yhtä järjetön sanonta kuin "minä elän ikuisesti"kin. Ei toisesta ääripäästä mennä toiseen, vaan ensin saavutaan keskelle. Ymmärsin nyt vihdoin oikeasti sen, mitä tarkoittaa oman kuolinpäivänsä tietäminen. Haluanko lyödä sen leikiksi? Ei, niin kieroutunutta käytännön pilaa en ole valmis harteilleni ottamaan. Mielikuvitusleikkinä kiehtova idea on vertaansa vailla, mutta kun totuus iskee päin kasvoja, kovinkin narri joutuu menemään paikalleen. En halua laittaa itseäni siihen samaan asemaan, kuin ne tuhannet, jotka siinä tahtomattoon ovat. Niin julman typerä en halua olla. Ehkä kyseisessä motossa onkin kyse siitä, että keskity elämään. Nauti elämästä, mutta muista missä olet. Et ole kuolemassa, mutta et syntymässä. Elä hetkessä, mutta rakentavasti. Sinulla on vielä päiviä, joiden varaan rakentaa, joten ole kiitollinen.

                             Koko elämä on yhtä riskipeliä. Kaikki teot mitä teet sisältävät riskianalyysin. Jokaisella teolla on joko plus tai miinus vaikutus elämääsi. Joskus valinnat ovat selviä, kuten tupakointi. Kannattaako pienen mielihyvähetken takia polttaa kääryle, joka nostaa monien sairauksien todennäköisyyttä huomattavasti saatavaa nautintoa enemmän? Itse vastaan ei, mutta jokainen tehköön omat päätöksensä. Aina kun teen jotain, mieleni rakentaa tilanteesta pitkän aikajakson arvion. Jos teen näin, niin miten se vaikuttaa minuun? Onko saatava hyöty/nautinto vaivan/taudin arvoinen? Kaikilla valinnoilla on vaikutus, joillakin pienempi toisilla suurempi. Tosin välillä on hyvä laittaa mieli vapaavaihteelle ja mennä intuition, "fiiliksen", mukaan. Elämä on riskipeliä, mutta se ei pelaa joka pelkää.

                             Tuntuu siltä kuin voisin nähdä tulevaisuuteni. Harmaapäisenä kahdeksankymppisenä katsoisin illalla merelle ja haistaisin suolaisen meri-ilman. Olisin luultavasti juonut vihreä teetä aamulla ja käynyt kävelyllä. Menen omiin ajatuksiini ja tutkiskelen menneitä. Kadunko tekojani, surenko menetettyjä mahdollisuuksia vai voinko ylpeänä muistella muistojani? Mitä minä halusin? Mistä minä tiedän ja tiesin? Mistä sinä tiedät? Eikä kukaan tiedä ja se tuntuu niin avuttomalta. Elää elämä niin kuin haluaa ja olla siihen vielä tyytyväinen. Inhimillisen elämän spektri kaikkine kauneuksineen ja kauheuksineen. Elämä on tehnyt täyden ympyrän, koko universumi puristettuna lasilliseen kuin appelsiini. Tässä mehussa ei ole käytetty tiivistettä ja hedelmälihakin on mukana. Lasi on täysiö.