Lakkaa välittämästä

Liian monet ongelmat juontavat turhasta välittämisestä ja mielen vangiksi jäämisestä. Kuulostaako oudolta? Tarkoitan seuraavanlaisia tilanteita. Esimerkiksi, kun joku tuntematon haukkuu sinun jumalaasi internetin keskustelupalstalla tai toinen sanoo pistävän kommentin kadulla ihramakkaroistasi. Tietenkin loukkaus sattuu sillä hetkellä, mutta miksi se oikeastaan sattuu? Miksi tuntemattoman ja/tai anonyymin ihmisen kommentti on niin pistävä miekanisku sydämeen, vaikka minulla ei ole mitään syytä ottaa mitään tällaista puhetta tosissaan, koska puhuja ei tunne minua millään tavalla enkä minä häntä. Tämä on vakava asia, joka vaikeuttaa monien tavanomaista elämää. Havaintojeni mukaan erityisesti naiset jäävät vatvomaan erilaisia pistäviä kommentteja ja antavat niiden hallita elämäänsä mitä tuhovoimaisimmilla tavoilla. Lakatkaa ihmiset välittämästä! Se ei ehkä ole helppoa, mutta senkin oppii.

                             Ihmisten pitää löytää oma sisäinen "henkensä". Se sielun osa, joka on jokaisessa ollut jo pienestä asti. Se arvo mikä sinulle kuuluu ihmisenä, ja jota kukaan ei voi ottaa pois millään fyysisellä tai psyykkisellä kiusalla. Se arvontunto, joka tulee sinulle ihmisyyden kokemuksena, ja joka antaa sinulle oikeuden päättää itsestäsi ja hyvällä tavalla säilyttää autonomisuutesi ja kunniasi. Omanarvontunto, joka ei väheksy tai panettele muita saadakseen itsensä tuntemaan olonsa parhaimmaksi. Palava elämänliekki, joka ottaa kaiken "sellaisenaan", eikä jätä turhaa asiaa painamaan mieltään ja samalla hyväksyy itsensä. Minä olen minä, vaikka olisin vain muurahainen ja minulla on oma arvoni, joka tulee siitä vain, että minä olen minä. En tarvitse kenenkään hyväksyntää tai sääliä tunteakseni oman arvoni. En silti putoa sudenkuoppaan ja luule olevani muita parempi tai ansaitsevampi, vaan otan kaikki ihmiset vastaan samanlaisella arvolla, millä arvostan itseänikin.

                             Sinä tulet vanhaksi. Kaikki mitä omistat tulee katoamaan ja jokainen, jota rakastat tulee kuolemaan. Tämä on pelottavaa enkä itse pidä näiden sanojen kirjoittamisesta, puhumattakaan ääneen lausumisesta. Se on kuitenkin totta. Miksi jäisin kiinni näihin näennäisyyksiin, joita meille tuputetaan joka tuutista? Että arvosi pohjautuu siihen, kuinka kauniilta näytät, kuinka paljon rahaa tuotat tai kuinka hyvä ihminen olet? Ei. Minun oma arvoni ei voi perustua mihinkään näistä, sillä kuten todettua, mikään näistä ei ole pysyvä pohja terveelle minuudelle. Voin tukeutua vain siihen tietoon, että minä itsessäni, mitään tekemättä, mitään ansaitsematta, mitään tuottamatta, esittämättä mitään ja vain olemalla minä, saan olla ja olen minä.

                             En usko kummituksiin tai henkiin. En tiedä uskonko sieluun, mutta jokin minun sisälläni palaa, jotakin jota en voi sivuuttaa. Jokin voimavirtaus, joka saa jalkani liikkeelle ja joka herättää minut kehostani aamulla. Oletko valmis? Ota koppi, elämä tulee! Todellinen ihminen. Ihminen pinnan alla, syvällä kaiken pintapuolisen tarkastelun alla. Minun ihmisyvyyteni. Siellä syvyyksissä ui valkoinen valas, Moby Dick, ja sen minä vielä metsästän.

Iltakävely

Illalla mies kävelee rantatietä pitkin.  Tie ei ole suora, mutta liila. Hän katsoo ulos merelle ja ei tuule. Tien varrella kasvaa pensaita ja puita, isoja puita. Jostain kuuluu pientä ääntä, joka häiritsee miehen tärykalvoa. Ai se olikin vain oravainen maassa puun edessä. Mies menee tervehtimään oravaa ja se vastaa ystävällisesti. Oravalla on jaloissaan iso kasa pähkinöitä. Se on pähkinäpankkiiri ja koronkiskuri. Miksi sinä pöhkö orava olet omistanut elämäsi pähkinöiden hankkimiselle? Et sinä saa niitä mukaasi, kun lähdet teille tuntemattomille. "Pizzan takia", orava vastasi ja osoitti ylös puun latvaan, josta roikkui hawaji-pizzan paloja. "Hola!", mies sanoi, nappasi pitsanpalan ja antoi oravalle. Orava maksoi 2 homeista pähkinää.

                             Tie jatkui. Se mutkitteli enemmän ja enemmän. Edessä näkyi jotain. Se oli iso ja sillä oli pitkä kaula, joka osoitti alas maahan päin. Se oli käänteinen kirahvi, jonka pitkä leuka viistää maata.

"Heippa hei!", mies huikkasi kirahville.

"No moro moro", kirahvi vastasi.

"Miten sinä yletät pizzapuihin, kun pääsi viistää maata?", mies tiedusteli.

"Pizzaa? Hahahhaha! Miksi minä semmoista moskaa söisin? Ei siinä ole kuin turhia kaloreita ja vatsaväännettä. Minä syön vain maanrajassa kasvavia kebab-juuria."

"Voitko näyttää tien kebab-juurien luokse?"

"En."

"Miksi et?"

 "Eivät kirahvit osaa puhua. Eivät edes käänteiskirahvit tai kaanteiskarahvit."

Miehen edessä olikin maljakko, jossa oli kukkia. Kukat olivat mustia tulppaaneja ja punaisia auringonkukkia. Niistä tuli mielenkiintoinen tuoksu, jonka pystyi aistimaan iholla. Se lämmitti ja hiveli. Onneksi mies oli ajanut säärikarvansa, sillä ne olisivat syttyneet tuleen. Mies nosti ruusun huulilleen ja antoi sille pusun.

                             Mies tunsi olevansa sisällä mustassa laatikossa. Laatikon keskellä oli discopallo, joka välkähteli. Kun mies lähestyi sitä, ääni kasvoi. Se oli geneerinen discobiitti. Mies laittoi kätensä pallolle. Jokainen sormenpainallus piti erilaista ääntä ja tuotti eriväristä valoa. Hän laittoi Ray-Banit päähänsä ja alkoi soittamaan. Dim dim dam dam, di di din din din dam. Jytä oli elektronista, hientäyttämää euforiaa.

                          Mies sulki silmänsä ja antoi musiikin viedä. Hän ajelehti avaruudessa. Planeetoilla oli naamat ja ne hymyilivät hänelle. Merkuriuksella oli finni nenässä. Asteroidivyöhyke oli virkistävän viileä ja se kiillotti hiukset. Oli pakko riisua aurinkolasit, kun aurinko tavattiin. Musta aukko oli musta ja valkoinen kääpiö valkoinen. Huilumusiikkia. Auringon lasku valtaisaan mereen ja auringon nousu tilaan. Lentävän lohikäärmeen syleily, henki haisee palaneelta. Olen tuoli. Tuolilla on hyvä istua.

Haarukkaa oikeassa kädessä pitävien vallankumous

Minä olen hylkiö. Sivistyneen yhteiskunnan hyljeksimä rakkikoira, joka etsii paikkaansa arvokkaiden ihmisten ruuantähteiden joukosta. Maailma ei ymmärrä minua ja kaikki johtuu minun vasenkätisyydestäni. En itse asiassa ole kokoaikainen vasenkätinen, vaan käytän sitä vain siinä tarkoituksessa johon se parhaiten sopii. Syön leftillä. Haarukka oikeaan ja veitsi vasempaan kouraan. Kuin Luoja olisi niin aina tarkoittanut. Ainoa oikea ja paras tapa syödä.
                      Minä en siis ymmärrä miten ihmiset oikein kuvittelevat, että veitsen pitäisi olla oikeassa ja haarukan vasemmassa kädessä. Se tuntuu käsittämättömän luonnottomalta! Perusteluina yleensä kuulee, että pihvin leikkaaminen on voimaa ja tarkkuutta vaativaa hommaa ja siksi veitsi on oikeassa kädessä. Paskapuhetta. Jos sinulla ei ole voimaa tarpeeksi pihvin paloitteluun vasemmassa kädessä, on ihme, että vielä jaksat edes pysyä pystyssä tuolilla. Oikea käsi on tietenkin motorisesti tarkempi oikeakätisillä ja siksi siihen kuuluu oikeutetusti kuningas haarukka. Se pyörittelee, rei'ittää, nostaa, tanssittaa ja muussaa ruokapalat baletin tanssijan siveydellä ja eleganttiudella. Se on ruokailuvälineitten Leonardo Da Vinci, yleisnero, joka on jäänyt tyhmemmän, mutta filmaattisemman veljensä varjoon.
                      Annappa pikkulapselle haarukka ja veitsi käteen. Lapsi ottaa luonnollisesti hetkeääkään miettimättä haarukan oikeaan ja veitsen vasempaan kätöseensä. Lapsikin sen tietää. Kun hän vanhenee, hänet opetetaan väkivallan uhalla käyttäytymään ruokapöydässä "oikean" etiketin mukaan ja hänen luontonsa tapetaan. Rauha lasten oikeille ruokatavoille   etikettien taivaassa.
                       Minä olen kyllästynyt tähän. En halua enää nähdä yhtäkään kyyneltä pienen kerubin kasvoilla, kun hänet pakotetaan väärän syömistavan katkeroittavaan muottiin. Minä aloitan vallankumouksen. En lepää, ennenkuin jokainen on vapaa syömään tyylillä millä hyvänsä, jopa sormilla sörkkien tai suu auki ahmien. Minä en nuku levollisesti, ennen kuin viha haarukkaa oikeassa kädessä pitäviä kohtaan on tästä valtakunnasta kitketty. Tässä vielä viimeinen toive ihmisille, jotka eivät tule ymmärtämään minua. Minä jollain tasolla ymmärrän teitä ja tiedostan pelkonne. Vallankumous ei ole kivuton. Seuraavan kerran kun näette heimoni jäsenen, miettikää: "Mitä väliä oikeastaan?"

Nukkumatti työssään

Väsymys iskee. Se iskee lujaa. Heijari lasileukaan ja unten maille. Nukkumatti  ottaa nyrkkeilyhanskat käsistään ja menee pussilleen. Luottokortilla pari viivaa suoriksi ja nenään. Taas jaksaa viiva-Matti puurtaa uuden työpäivän. Tärisevin käsin hän heittää huolimattomasti pari hiekanjyvää silmänurkkiini ja räkäisee mukaan. Kiitti Matti. Tuota painajaista en unohda.
                 Makaan puolitajuttomassa tilassa sohvalla. Matti ei enää minusta välitä. Hänen työnsä täällä on tehty. Hän käärii vielä sätkän ja soittaa tyttöystävälleen Hammaskeijulle.
"Kohta nähdään tai saat kerätä omia hampaitasi tyynyjen alta." Matin viesti on vesiselvä, toisin kuin hän itse. Hän potkaisee Harleynsa käyntiin ja kaartaa kohti tyttöystävänsä kämppää.
                 Ajettuaan rauhassa kruisaillen pari minuuttia hän huomaa tutun olennon. Taavi-tonttuhan se siinä! Nukkumatti huutaa ja herättää tontun huomion.
"Moro Taavi! Ei ollakaan nähty vähään aikaan!"
"Heh, moro vaan." Taavi toteaa hiljaisella äänellä.
"Mites bisnekset voi? Onko jo tullut voittoa?"
"Ne on vielä vähän vaiheessa... Mutta koko ajan juttu edistyy", tonttu vaikeroi.
"Et kai oo unohtanut meidän välistä diiliä? Maksupäivä on ens viikolla."
"En, en, en missään nimessä! Kyllähän sä tiedät, että muhun voi aina luottaa."
"Tiedän tai en tiedä, paras nyt vaan tuoda ne rahat ens viikoks. Mä en tiedä mitä mä muuten teen. Menikö kalloon?"
"Kyllä kyllä!"
"Hienoa, mä meen nyt paneen mun muijaani." Nukkumatti kaasutti pois.
                Moottori sammuu ja Matti soittaa ovikelloa. Ovi aukeaa. Hammaskeiju katsoi pelokkaana miestään.
"Moro kulta", Matti sano virnuillen ja ottaa otteen keijun olkapäästä. Keiju tiesi mistä on kyse, irrotti Matin käden ja sanoi.
"Hei beibi, ihan just, mä hoidan vain yhden asian keittiöstä, mee sää sillä aikaa makuuhuoneeseen."Matti pussasi keijua otsalle ja meni makuuhuoneeseen ottamaan pois vaatteitaan. Hän hyppäsi sängylle makaamaan ja jäi fiilistelemään hyvään oloaan sängylle. Nukkumatti sulki silmänsä kuullessaan tyttöystävänsä askeleet. Hän otti mukavan asennon ja valmistui vastaanottamaan nautintoa.
                Ensimmäinen isku. Toinen isku. Kolmas isku. Sitten neljäs ja neljästoista. Keittiöveitsi teki kohteestaan reikäjuustoa. Verta oli kaikkialla ja Matti makasi sängyllä elottomana. Hammaskeiju puristi rystyset valkoisena veistä. Hän romahti maahan polvilleen ja hellitti otteensa veitsestä. Keiju itki. Sinä iltana kukaan ei saanut unta, eikä hampaita korjattu talteen. Yö oli hiljainen, sillä vain pienen keijun kyyneleet rummuttivat lattiaa.
               Minä heräsin räkää silmissäni.

Erik Tarkan paranormaalihaaste

No niin, te kaikki selvännäkijät, telepaatikot, telekineetikot, ennustajat, kuolleitten kanssa kommunikoivat ja levitoivat ihmiset, tänään on teidän onnen päivänne! Julistan nimittäin alkaneeksi Erik Tarkan paranormaalihaasteen.  Haaste on voimassa minun elinikäni ajan ja siihen voivat kaikki osallistua(pois luettuna Rasputin).
                Haasteen säännöt on yksinkertaiset. Ota minuun yhteyttä ja osoita tieteellisissä ja hallituissa olosuhteissa omistavasi yliluonnolliset kyvyt niin voitat haasteen. Ken tämän haasteen päihittää, saa osakseen suunnattoman määrän kunniaa, sekä pienen rahallisen 100 000 000 000 e(sadan miljardin) korvauksen. Haasteeni selvittäjälle on siis luvassa isompi summa kuin James Randin(1 miljoona USD) tai Skepsiksen(10 000 e) vastaavasta kilpailusta. Tiedän, että summa on suuri, mutta laitan näin paljon omaa rahaani peliin, koska uskon, että se motivoi parhaimpia paranormaalikoita ottamaan osaa. He ovat tähän saakka pitäneet kykynsä visusti salassa, koska muiden kilpailujen palkintosummat eivät ole olleet tarpeeksi suuria. Tulkaa siis te yli-ihmiset esille kun näin rohkeasti teitä esiin houkuttelen. Jotta saan omat kuluni maksettua, on paranormaalihaasteen osallistumismaksu varsin kohtuullinen 10 000 e. Hei pitäähän minunkin jollain elää!
                Mitä siis odotat? Tule yllättämään minut ja koko tiedeyhteisö ja näytä piilevät paranormaalit taitosi. Lue ajatukseni, levitoi, siirrä tavaroita telekineesin avulla, arvaa lottonumerot tai näe seinien läpi!
Mullista viimeisen 400 vuoden aikainen luonnontieteitten kokoama maailmankuva ja rikastu samalla!


(Huomio! Tiedoksi teille kaikille hulluille, jotka jo valmistelette osallistumistanne, että tämä haaste ei ole aito. Jos näytät minulle jonkun taikatempun tai illuusion, voin siitä kyllä sinulle taskustani löytyvät kolikot heittää.)

Viittisit sää? - Viittis?

Suomen kielessä on eräs suuri puute. Puute, joka rampauttaa jokapäiväistä keskustelua ja joka hidastaa kommunikointia ratkaisevalla tavalla. Tarkoitan vastinetta englannin kielen "please" ja saksan kielen "bitte" sanalle. Meiltä puuttuu tämäntyyppinen yksinkertainen sana, joka on kohteliasta sanoa pyynnön tai toiveen jälkeen. Onhan meillä "ole kiltti", mutta se on kömpelö eikä sitä voi venyttää helposti nousevalla intonaatiolla toisin kuten "pliiiiiiis". Tajuat varmaan nyt itsekin, kuinka huutava tarve tällaiselle sanalle on.
                  Ehdotan, että lisäämme suomen kielen sanavarastoon tämän vastaavuuden. Hyvä suomenkielinen sana olisi "viittis". Se tulee sanaparista "viitsisitkö sinä?" tai oikeastaan versiosta "viittisits sää?". Viittis pääsee omiin oikeuksiin tuttavallisissa anovissa pyynnöissä, jossa sanaa voi venyttää todella antoisasti. Sitä voi myös käyttää jossain tapauksissa "ole hyvän" korvaajana.  Eikö olekin kätevää? Pienen totuttelun jälkeen rupeaakin ihmettelemään, miksei meillä ole tämä jo käytössä? Kuinka olemme selvinneet tähän saakka ennen viittistä?
                   Oikeastaan kun vielä tarkemmin pohdimme, huomaamme suomen kielestä vielä yhden toisenkin hiomista tarvitsevan asian. Tarvitsemme vastineen myös englannin kielen sanaparrelle "excuse me", jonka avulla kohteliaasti voidaan ottaa puhelu vastaan tai mennä käymään esimerkiksi vessassa. Suomessa voidaan tietysti sanoa "anteeksi", mutta sekään ei oikein tunnu oikealta. Voisimme tietysti keksiä tähänkin tarkoitukseen jonkin uuden sanan, mutta mielestäni olisi järkevämpää lisätä tämä käyttötarkoitus "viittis"-sanalle. Näin teemme viittiksen yhdeksi suomen kielen monipuolisimmaksi ja yleiskäyttöisimmäksi sanaksi, jota on helppo käyttää niin tilanteessa kuin tilanteessa. Oikea konteksti antaa sanalle sen merkityksen ja ihmiset kyllä oppisivat nopeasti sen käyttäjiksi, huomattuaan ensin sen yksinkertaisuuden ja hyödyllisyyden. Tässä pari esimerkkilausetta:

"Ojentaisitko lasin appelsinimehua, viittis?

"Saisinko kokeilla itsekin?"
"Oi, viittis!"

 "Äiti, saanko mennä ulos leikkimään? Viittiiiiis?(nouseva intonaatio)

"(Puhelu tulee  kesken keskustelun) Viittis."

"(Kesken ruokailun tulee tarve käydä vessassa) Viittis."

                     Ottakaamme siis  tämä niin hyödyllinen sana käyttöön. Se tulee varmasti vähentämään riitoja, nopeuttamaan kommunikointia ja nostamaan kohteliasuudellaan mielialoja. Se tuo suomeen osan eurooppalaista ajattelutapaa ja arvokkuutta. Muista siis ensi kerralla jotain pyytäessäsi jotain olla kohtelias ja sanoa viittis. Pyydän sinua ottamaan pyynnöstäni vaarin(ei mummoa?), ja tehdään yhdessä suomen kielestä rikkaampi, viittis?

10 tapaa lopettaa mikä tahansa essee

 1. Pirrrrrrrrrr! Herätyskellon kova pirinä herätti Jukan. Kaikki olikin ollut vain unta.

2. Ja kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.

3. Petri sai luettua kirjan viimeisen sivun ja sulki kirjan. Olipa mielenkiintoinen teksti!

4. Valot häikäisivät Markon silmiä. Hän oli tokkurassa avaruusolioiden leikkauspöydällä. Alienit kommunikoivat telepaattisesti ja ne olivat sekoittaneet Markon pään. Hän olikin kuvitellut kaiken.

5. Samaan aikaan juuri sillä hetkellä kaikki planeetat asettuivat linjaan. Ja maailmaan syntyi poika tarkasti järjestäytyneiden tähtien alla. Tästä pojasta tulisi vielä jotain suurta.

6. Zap bap, bing ding! Esseenkirjoitusrobotin Wraitor-X1 näyte numero #22993044.

7. Loppu. The End.

8. Unohtakaa kaikki mitä aiemmin kirjoitin, sillä oikeasti pilailin. Tämä koko teksti on vain suuri huijaus, vitsi.

9. Tämä teksti on muodostettu esseenkirjoituskomiteassa 20 hengen yhteisessä ymmärryksessä. Jokainen lause on käynyt läpi tarkan prosessin, jossa sen sisällöstä äänestettiin ja tehtiin muutoksia, korjauksia ja kompromisseja. Kirjallista demokratiaa, olkaa hyvä! Nautitaan halvan punaviinin kera!

10. Jotta lukija jäisi miettimään ja pohtimaan, ja jotta kirjoitus ei antaisi liian suoria vastauksia, voit jättää sen tarkoituksella kesk

Perhosia vatsassa kirjaimellisesti

 Jännittäminen voi olla joko hyvin suuri voimavara tai elämää rampauttava tuhoava voima. Liika jännittäminen kahlitsee ihmisen ja huonontaa suoritusta hikoilulla ja änkyttämisellä. Juuri sopiva ripaus jännitystä taas pitää ihmisen terässä ja hereillä. Miten sitten voi saada juuri sen oikean jännitystilan?
                       Suurimmalla osalla ihmisistä on jonkin tason ramppikuume. On luonnollista jännittää uusia tilanteita ja ihmisten edessä puhumista. Liikajännittämiseen ei ole olemassa maagista parannuskeinoa, vaan pitää edetä pienin askelin kohti itsevarmempaa olemusta ja esiintymistyyliä. Tietenkin on olemassa pari hyvää neuvoa, jotka omasta mielestäni auttavat. Ensinnäkin on olemassa mielikuvaharjoittelu, eli tulevan tilanteen visualisointi ja sen päässä läpikäynti etukäteen auttaa. Jos pidät puhetta, niin sen ulkoa opettelu tuo jonkilaista varmuutta, mutta ei silti auta, jos muuten tilanne vaikuttaa pelottavalta ja aiheuttaa änkytystä.
                      Ole jostain lukenut vinkin, että kun menee tällaiseen uuteen ja haastavaan tilanteeseen, voi yrittää kuvitella muut ihmiset alasti vähentääkseen jännitystä. Tällä kikalla on kyllä hyvä pointti, mutt tse en kyllä tuota suosittelisi, koska en halua innostua liikaa. Tärkeä asia jutussa tosin on se, että muistutat itseäsi siitä, että me kaikki olemme lopulta vain ihmisiä, eikä kenenkään esimiesasema tai muu tee heistä sen kummoisempia, kun puhutaan ihmisarvosta.Luultavasti kyseinen tilannekaan ei ole aivan ainutlaatuinen, vaan saat vielä uusia mahdollisuuksia esittää asiasi tulevaisuudessa, joten älä turhaan pelkää epäonnistumista.
                       Haluan mennä maailman hienoimpaan ravintolaan ja tilata maailman parhaimmalta kokilta hänen parhaimman annoksensa aasialaisia jättiperhosia hunajalla kuorrutettuina. Voisin vihdoin kirjaimellisesti sanoa, että minulla on perhosia vatsassani. Ja mitä perhosilla sitten on jännittäessään vatsassaan? Ihmisiä?

Minun ei ole

Minun ei ole pakko.
Minun ei ole pakko sanoa kiitos.

Minun ei tarvitse.
Minun ei tarvitse välittää ympäristöstäni.

Minun ei pidä.
Minun ei pidä kuunnella muita.

Minun ei täydy.
Minun ei täydy suorittaa velvollisuuksiani.

Ja koska minun ei tarvitse,
teen sen.

Minun on pakko kuolla.

Ja koska minun on pakko kuolla,
en tee sitä.

"Siis tämähän on vain minun tulkintani"

On väsyttävää kuunnella suurinta osaa ihmisten välisistä väittelyistä. Ihmiset nimittäin riitelevät useimmiten keskenään sellaisista asioista, joista heillä itselläänsäkin on vain kangastusmainen harhakuva. Suurin osa väittelyistä on siis alusta asti tuomittu päättymään pattitilanteeseen, jossa kumpikin osapuoli huutaa omaa mielipidettään kuurona toisen mietteille. Tällainen toimintapa on julkea loukkaus ihmisyyttä, aikaa ja luontoa vastaan. Lähtekäämme siis purkamaan keskustelun solmukohdat auki ja vapauttakaamme ystävällismielinen keskustelunhenki sen kurjasta vankeudesta ja antaakaamme sen liihottaa kohti dialogitaivasta.
                       Väittelyiden ongelmat juontavat perimmillään erilaisista tavoistamme hahmottaa todellisuutta. Toinen ihminen aivan oikeasti näkee fyysisen maailman eri tavalla, tekee sen pohjalta loogiset johtopäätökset ja muodostaa mielipiteensä tältä biasoituneelta pohjalta. Toinen ihminen tekee aivan samat asiat, mutta lähtee erilaisesta lähtökohdista, erilaisesta maailman kuvasta. Näin he saapuvat samasta fyysisestä maailmasta tehdyistä havainnoista aivan erilaisiin tuloksiin. Tämä pitää ehdottomasti pitää mielessä ja samalla ymmärtää, että päästäksemme lähemmäs sulavaa dialogia, on väittelyn kummankin osapuolen pystyttävä myöntämään oma kyvyttyömyytensä nähdä maailma täydellisen objektiiviesesti. Kun keskustelun aloitetaan tältä pohjalta ja näistä lähtökohdista, voidaan vihdoin saavuttaa jotain. Siis tiivistettynä, jos emme osaa myöntää omalla egollemme, ettemme aina osaa tulkita maailmasta objektiivista tietoa, emme myöskään koskaan pääse mihinkäänhedelmälliseen lopputluokseen. Suurin loukkaus koko ihmiskuntaa kohtaan on röyhkeästi väittää oman tapansa nähdä maailma olevan  se ainoa oikea ja alkaa tuomitsemaan ja räyhäämään sen premissin sokaisemana.
                     Minulla on ehdotus kaikkiin kuumeneviin väittelyihin ja kinasteluihin. Kun huomataan väittelytilanteen pikkuhiljaa ylikuumenevan, käsketään keskustelun kummankin osapuolen sanoa aina oman väitteensä loppuun:"Siis tämähän on vain minun tulkintani." Kuvittele, kuinka naurettavalta itsensä kiihkoon kiihottanut mielipiteensä pakottaja näyttää, kun hän ensin päästää suustaan täyslaidallisen ja lopuksi kiltisti myöntää tämän kaiken olevan vain hänen henkilökohtaista näkemystään, eikä mitään jumalallista pyhää sanaa. Tämä yksinkertainen toimenpide laskisi näkemykseni mukaan kaikkien keskustelujen keskimääräistä lämpötilaa ja näin parantaisi myös vierestä seuraavien ilmapiiriä. Mutta hei, mitä minä nyt oikeasti tästä tiedän? Tämä on vain minun tulkintani asiasta.

"Ole vain oma itsesi" -harha

Kuinka usein olenkaan kuullut neuvottavan "ole vain oma itsesi". Aina kun joku kyselee neuvoja jännittävään tilanteeseen tai tapaa uusia ihmisiä hän saa kyseisen neuvon. Minun mittani on täynnä tätä hölynpölyä ja aion paljastaa tämän monia vahingoittavan katalan huijauksen.
                    "Ole vain oma itsesi" kuulostaa helpolta ja yksinkertaisen toimivalta ohjeelta, mutta todellisuudessa se ei oikeasti tarkoita yhtään mitään. Se ei poista jännitystä tai lievitä stressiä, se ei anna minkäänlaisia työkaluja eri tilanteista selviämiseen. Se jopa huonontaa onnistumisen mahdollisuutta antamalla vaikutelman, ettet voi mitenkään vaikuttaa omaan käytökseesi, joten paras vain olla itsesi. Kyseinen ajattelun syöpä on vain sanahelinää sanan merkityksen kaikkein perustavanlaatuisimmalla tavalla.
                  Jos olen hiiri luonteeltani, miksi minun edes kannattaisi olla oma itseni? Siksikö, että elefantti voisi talloa minut helpommin? Tässä tulee nyt tämän kirjoituksen tärkein pointti. Koko yhteiskunta, kaikki opettajat, luultavasti sinun äitisi ja isäsikin ovat valehdelleet sinulle. Ei nimittäin ole olemassa mitään erityistä sinua. On vain sinä nyt, sinun aikaisemmat tekosi ja tulevat tekosi. Jos päätät nyt muuttaa elämäsi kulkusuunnan, se on "uusi sinä". Siksi et voi vain olla oma itsesi. On myös aivan luonnollista käyttäytyä eri tavalla eri sosiaalisissa konteksteissa. Ethän sinäkään käyttäydy samalla tavalla kaveriesi ja isovanhempiesi seurassa. Samalla korostan, että en silti myöskään tarkoita, etteikö sinulla voisi olla periaatteita ja selkärankaa, joista et luovu mistään hinnasta. Minulla on monta asiaa, joista en tingi riippumatta tilanteesta. Silti en pidä niitä osana itseäni, vaan näen ne laajemmassa kontekstissa hyvän elämän ohjeina, jotka sitovat jokaista.
                  Ihminen ei ole kuin poltettu tiiliskivi, jota voi vain hieoa hieman ja se sopii vain tiettyyn muottiin. Ihminen on kuin märkä pala savea, joka muovautuu koko ajan ja työtä tekemällä se mahtuu kaikkiin koloihin. Yhteiskunnallisella tasolla olisi myös tärkeää käsitellä ihmistä mieluummin savena kuin tiilenä, koska silloin yhteiskunta rakennettaisiin tulevaisuusoritentoituneesta ja itseään kehittävästä näkökulmasta käsin, eikä paikalleen jähmettyneestä kohtalonuskosta. Kohtalonusko, jossa ihmisen paikka ja kyvyt nähdän annettuina ja pysyvinä, on yksi vaarallisimmasta aatteista. Sen typeryyden ja valheellisuuden paljastaminen on yksi oman elämäni tehtävistä.
                   Tämä on uuden ihmisen aika. Ihmisen, joka huutaa pää punaisena EI! perimälleen ja ympäristölleen ja jatkaa päänsä hakkaamista kiveen. Kivi on pehmeää, mieli on kova. Etene pienin askelin ja kivessä on reikä. Se tyydytys, jonka itsensä kehittämisestä saa, on yksi maailman parhaimmista nautinnoista.
Pysyvä kehitys on aina hidasta ja aikaavievää, mutta vielä se päivä tulee, jolloin huomaat herääväsi hiiren sijaa leijonana. Ja silloin kaikki ne hiiret, jotka käskivät sinun pysyä paikoillasi, paljastuvat niiksi hölmöiksi, joita he todellisuudessa kaiken aikaa olivat. Ja leijonan paikka on ravintoketjun huipulla. Tämä leijona menee nyt McDonaldsiin.

Kahvikulttuuri - kärsimyksen kulttuuri

Siltä ei pääse pakoon. Sitä tyrkytetään kaikissa tilaisuuksissa ja illanistuaisissa. Se koukuttaa salakavalasti ja muuttaa ihmisen kalpeaksi aaveeksi itsestään. Tarkoitan tietenkin kahvia. Minä vihaan kahvia. Tarkemmin sanottuna minä vihaan tätä pakottavaa ja kaikkialle tunkeutuvaa kahvikulttuuria. Toivon, että tulevat sukupolvet voisivat elää Suomessa, jossa suurin osa kansasta ei tarvitsisi joka aamuista fiksiään piristettä, jotta he voivat suoriutua yksinkertaisimmistakin toimista.
                      Tämä kirjoitus saattaa vaikuttaa kahviaddiktin mielestä hullulta, mutta kuulkaapa minun, kahviabsolutistin, kantani. Aina minne menenkin tässä maassa, törmään kahviin jossakin muodossa. Minua yököttää se kahvin ylimielinen ylistäminen ja ansaitsematon kehu, joka velloo kaikkialla yhteiskunnassamme.
 "Mennäänpä tästä Jutan kanssa kahville, ostamaan jotkut viiden euron maitokahvit ja ollaan niin kaupunkilaisia ja rentoja."
"Minä en voi tehdä mitään aamulla ennen kuin olen saanut aamukahvini."
"Laitetaan uusi pannullinen, en ole juonut vielä kuin neljä kuppia."
"Minä juon vain espressoa ja muita hienompia kahveja."
"Täältä kuppi kahvia ilmaiseksi!"
"En juo kahvia. MITÄH!??" Näitä esimerkkejä olisi loputtomiin.
                        Useimmille kahviaddikteille kahvin juonti on pinttynyt tapa. Tapa on kehittynyt hiljalleen vuosien saatossa, eikä kahvin kärsimystä aiheuttava koura irrota helpolla. Kahvin sisältämä kofeiini on piriste, joka aihettaa riippuvuutta ja fyysisiä vieroitusoireita. Siksi usein kuuleekiin kofeiininarkkarin valitusta pääkivusta ja hikoilusta, kun viimeisestä annoksesta on päässyt vierähtämään liian pitkä tovi. Arvostaisin kahvinjuojia paljon enemmän, jos he käyttäisivät sitä kuten jokaista päihdettä kuuluu käyttää, enimmillään kerran viikossa ja kohtuudella. Mielestäni näin vahvaa päihdettä kuin kofeiini, pitäisi käyttää vain kun tarvitsee valvoa jonkin tärkeän työn takia tai fyysiseen suorituskykyyn ylimääräisen tehon. Muuten sen käyttöä pitäisi rajoittaa.
                        Tarjoappa lapselle kuppi kahvia. Lapsi varmasti irvistää kahvin kitkerää mullan makua. Lapsen makuaisti on vielä turmeltumaton ja se langettaa vaistonvaraisesti oikean tuomionsa. Meidän absolutistien on jaettava oikeaa informaatiota kahvin vaaroista ja viivyttää lapsen ensimmäisen kahvikupin ryystämistä niin myöhään kuin mahdollista. Tutkimusten mukaan mitä aikaisemmin kahvinjuonti on alkanut, sitä vaikeampi se on lopettaa.
                         Vielä viimeinen toive. Kun seuraavan kerran näet lapselle tarjottavan kahvia, kysy tarjoajalta, antaisiko hän lapselle myös viinaa ja tupakkaa? Sillä yhtä paljon hän tuhoaa ja addiktoi lasta paholaisen piristeellä. Ja ensi kerralla kun sinulle tulee vieraita,tarjoa heille vettä tai vihreää teetä. Työpaikalla kieltäydy maksamasta yhteiseen kahvikassaan. Jaa ihmisille oikeaa tietoa kahvin vaaroista. Ryhdy anti-kahvistiksi, kahvipoliisiksi, joka muistuttaa yhteiskuntaamme sen mädänneisyydestä. Muutos lähtee pienistä teoista, mutta yhdessä me voimme tehdä sen. Kahviton Suomi 2037, parempi Suomi.

Maailman aliarvostetuin elämänmuoto

Mikä elämänmuoto aina unohdetaan mainita puhuttaessa maapallomme uskomattoman upeista eliöistä? Vastaus on tietenkin Sienet. Kaikki aina muistavat mainita ihmiset, eläimet, kasvit ja jopa bakteerit saavat enemmän rakkautta kuin ahkerat hajottajamme. Minä haluan asian olevan toisin. Siksi tuokin nyt esille parrasvaloihin ne kunniakkaat ansiot, jotka nostavat Sienet eliökuntamme huipulle ihmisen seuraksi. Sieniä kuinniottaakseni käytän tässä esseessä niistä kirjoittaessani isoa kirjainta.
                       Sienet ovat uniikki "välimuoto" kasvien ja eläinten välillä(ei tosin evolutiivisessä mielessä). Ne kasvavat paikallaan, hengittävät happea ja ottavat maasta ravinteensa. Ne levittäytyvät itiöiden ja rihmaston avulla. Ne ovat muukalaisten näköisiä. Tarkasteleppa Sientä hieman tarkemmin ensi kerralla kun sellaisen näet. Todella outo ja kuitenkin niin ystävällisen kutsuva muoto.
                       Yksi tärkeimmistä sienien ominaisuuksista on niiden rooli hajottajina. Tämä osa ravinteiden kiertokulussa on aivan keskeinen, ja me usein unohdamme antaa Sienille niille kuuluvan kiitoksen. Tuntuukin, että Sienet ovat kuin se hiljainen takapulpetin puurtaja, joka tekee aina tehtävänsä tunnollisesti ja hyvin, muttei pidä itsestään meteliä tai vaadi arvostusta. Sienet ovat myös loistavaa ravintoa ihmisille ja eläimille. Sienissä ei ole paljon kaloreita, mutta ne sisältävät runsaasti hivenaineita, kuten kaliumia ja magnesiumia. Sieniä voi käyttää monenlaisiin ruokiin ja ne täyttävät hyvin vatsaa.
                     Viimeisenä ja tärkeimpänä Sienten ominaisuutena, jota ei miltään muulta eliöltä löydy, on niiden arvo lääkkeenä ja henkisen kasvun opettajina. Psilocybe-suvun sienien psilosybiini ja psilosiini ovat ihmiskunnan yksi suurimmista lahjoista, jotka on tosin nyt rajattu lainsäädännöllä vain pienelle joukolle psykonautteja. Näiden kahden ihmeaineen avulla saadaan ihmiselle aikaan psykedeelikokemus, jonka avulla mielensätutkija voi kehittyä henkisesti uskomattomman paljon. Sienioppaan avulla ihminen pääsee syvemmälle päänsä sisään kuin millään muulla tavalla ja näkee omat ongelmansa selvemmin.  Monet kertovat Sienten näyttäneen suunnan elämässään, jossa heiltä oli suunta kadoksissa.
                      Itse näkisinkin terveenä kehityssuuntana seuraavan asian. Perustetaan uusi perinne suomalaiseen yhteiskuntaan, uusi aikuistumisriitti. Kun ihminen täyttää 21 vuotta, hän saa valtiolta kutsun seremoniaan, jossa hänelle tarjotaan kohtalaisen voimakas psykedeelisieniannos. Häntä suggestoidaan kokemaan hyviä kokemuksia musiikin, valon, hajujen ja äänien avulla. Hänet näin toivotetaan osaksi suurta aikuista perhettä. Jos henkilö reagoisi huonosti sieniin, hänelle annettaisiin heti paikan päällä asianmukaista hoitoa ja jälkihoitoa. Täytyy tosin muistaa, että psykedeelikokemukseen kuuluu, että ihminen kohtaa omat traumansa ja ongelmansa, joita ego pyrkii mieleltä piilottamaan. Uskoisin, että tällaisen seremonian jälkeen ihminen olisi empaattisempi, henkisempi, välittömämpi ja  valmiimpi kohtamaan maailman positiivisemmalla asenteella.
                       Monissa muinaisissa kulttuureissa Meksikossa ja Etelä-Amerikassa Sieniä pidettiin korkeassa arvossa ja niistä käytettiin sanoja kuten
Teonanácatl, jumalan Sieni. Toivottavasti myös me nykyajan länsimaalaiset voimme oppia jotain entisaikojen kansoilta ja voimme aloittaa Sienten maineenpalautuksen. Sienethän eivät ihmisistä niin välitä, ne kyllä pärjäävät ilmankin. Meistä ihmisistä sen sijaan en olisi niin varma. Minä menenkin tästä nauttimaan rakasta herkkuani, sieniteetä. See you on the otherside! Rockn n' roll!

Haista ite

Satuin netissä törmäämään pari päivää sitten mielenkiintoiseen tieteisartikkeliin. Artikkelin aihe oli sveitsiläisen tutkijaryhmän koe, jossa he testasivat tiettyjen sanojen ja lauseiden vaikutusta hajutuntemuksiin. Kokeissa oli annettu kahdenkymmenen eri ikäisen miehen ja naisen lukea tiettyjä lauseita ja sanoja ja sen jälkeen kertoa, minkä tuoksun ne aiheuttivat. Neljätoista kokeeseen osallistuneista kertoi havainneensa jonkinlaisen hajuaistimuksen. Yleisin ilmoitettu tuntemus oli vaniljan tuoksu, sitten sitruuna ja yksi osallistuja ilmoitti aistineensa hien hajun. Seuraavaksi esittelen testissä käytetyt sanat ja lauseet. Kokeile ja kerro havaitsitko sinä minkäänlaisia tuntemuksia. Koita samalla sanoja lukiessasi visualisoida mielessäsi lauseen anti. Älä huoli, jos et tunne mitään, se vain tarkoittaa, että kuulut siihen porukkaan, joka ei pysty tällaiseen teksti-hajulliseen aistimukseen.

                             Talon seinät olivat keltaiset.

                             Sitruunapuu keinuu tuulessa.

                             Syntymäpäivillä tarjottiin juustokakkua.

                             Jukka tulee jääkiekkoharjoituksista.

                             Pekka syö jäätelöä.

Jos et vieläkään aisti mitään, voit vielä kokeilla painaa nenänvarttasi sormellasi. Tämä aktivoi nenän aistinkarvoja tehokkaammin ja nostaa onnistumisen mahdollisuutta. Tässä vielä testin loput sanat.

                             On aurinkoinen päivä.

                             Koira jahtaa jänistä.

                             Maria pyöräilee harjoituksiin.

                             Bengalintiikeri vaanii heinikossa.

                             Paviaani syö banaania.

                             Älä uskoa kaikkea mitä luet.

Hyvä, huono vai ihan hyvä?

Muistan aina pienempänä, kun minulta kysyttiin eri aiheisiin liittyen jotain mielipidettä. Vastasin lähes aina sanaparilla "ihan hyvä". Tämä antoi minusta hieman epävarman ja epäkiinnostuneen kuvan, mitä useimminkaan en kuitenkaan ollut. Kyseessä oli nimittäin tietoinen sanavalinta. Minä olin mielessäni varannut sanan hyvä, jollekin aivan uskomattoman hienolle asialle, jollekin olemattomalle hienoudelle, jota ei oikeastaan ollut olemassa. Mietin aina vastatessani tällaista absoluuttista asteikkoa, jonka aivan toisessa  ääripäässä oli hyvä. Enhän minä siksi voinut sanoa tarjotusta jäätelöstä "hyvä". Sillä vaikka jäätelö kyllä maistui oikein hyvältä, niin ei se maailmaa mullistava klassikko ollut, jonka oikeuttaisi minua käyttämään sanaa hyvä. Siksi useimmiten vastasin vain "ihan hyvä".

                             Näin vanhempana ja toivottavasti viisaampana olen luopunut absoluuttisesta asteikostani. Ymmärrän ajatuksenjuoksuni olleen hieman erityislaatuinen. Olin nimittäin ajanut itseni täydellisyyden harhaan. Minulla oli mielessäni jokin ajatus, tällainen platonmainen hyvän idea, johon vertasin kaikkia eri maailman hyviä. Tietenkään yksikään tosimaailman vääristyneistä ilmentymistä ei voinut vertautua mieleni kehittelemään täydellisen puhtaaseen hyvän muotoon. Näin olin jäänyt oman olemattoman mielikuvani vangiksi. Vasta näin jälkikäteen olen pystynyt kalibroimaan mitta-asteikkoni uudestaan. Kun tarjoat minulle pingviini-tuutin, minä sanon "ihan hyvä". Tarjoa Ben & Jerry's ja minä vastaan hyvä. Yllätä minut kermaisella, rakkaudella tehdyllä italialaisella jäätelöllä ja minä sanon ylihyvä.

                             Haluan varoittaa kaikki lukijoita tästä täydellisyyden harhasta. Jos mielikuvitus pääsee laukkaamaan vapaana kuin villiori, se luo mitä ihmeellisimpiä sulostuksia ja ihmetyksiä. Tässä piilee sekä mielen mitä ihmeellisimpiä kokemuksia antava voima, että mieltä rajoittavat pelkkään spekulaatioon perustuvat harhakuvat. Pieni unelmointi onkin hyväksi ihmiselle, sillä se sopivassa määrin pitää motivaatiota yllä ja antaa toivoa paremmasta ja hienommasta. Kuitenkin tämä valtava voima on pidettävä tarkasti hallussa ja aina osattava katsahtaa tarpeen vaatiessa todellisuuteen ja tunnustaa elämän realiteetit. Tästä samasta mielikuvituksen voimasta johtuu se, että ihminen usein pettyy vihdoinkin kohdatessaan kauan odottamansa asian todellisuudessa. Heidän mielensä ovat asettaneet niin korkeat odotukset, ettei mikään maailmassa voi enää niitä ylittää. Minä annankin tässä nyt käänteisen vinkin lukijalle. Seuraava esseeni tulee olemaan minun kaikkien aikojen huonoin koskaan kirjoittamani tekstikuvatus. Se tulee olemaan käsittämätön yhdistelmä kirjaimia ja sanoja, joista ei loogisuutta löydä Sherlock Holmeskaan. Ja näillä odotuksilla minun kirjoituksia lukiessanne, ette tule koskaan pettymään.

Testamenttini

Tässä kirjoituksessa kuvailen, mitä haluan minun maallisilla jäännöksilläni tehtäväni, kun aika minut jättää. Ensinnäkin koko tapaus on silloin hyvin surullinen, koska se tarkoittaisi, että en saavuttanut ikuista elämää. Erittäin epätodennäköinen, mutta mahdollinen skenaario. Siihenkin pitää varautua.

                             Hautajaiset ovat surullisia tapahtumia. Minä haluan, että omissa hautajaisissani iloitaan. Toivottavasti ihmiset eivät iloitse kuolemaani, vaan itse tapahtumaa, josta haluan iloisen. Ihmisille esiintyisi joku positiivisen energinen bändi ja kaikkia kannustettaisiin muistelemaan kaiholla hyviä muistoja minusta. Muistot tulevat elämään ikuisesti. Keskittykää siis elämän iloihin, ei suruihin. Olisin myös jo hyvissä ajoissa ennen kuolemaani tehnyt puolen tunnin mittaisen videon, jonka olen käskenyt näyttää hautajaisissani. Videolla vitsailen omasta kuolemastani ja pidän hauskan kokoavan puheen elämästäni. Lopuksi herkän tunnelman tiivistämiseksi soitetaan Michael Jacksonin biisi Will You Be There.

                             Haluan tehdä hautapaikastani hauskan. Olen mielessäni suunnitellut graniitista tehdyn hautakiven, jossa on perustietojeni lisäksi eräänlainen taulukko, joka sisältää 365 eri vastausta. Hautakiven päällä on pieni rengas, josta valonsäde juuri ja juuri mahtuu lävitse. Joka päivä kello 12.00 valonsäde osuu täsmälleen uuteen vastaukseen ja käy kaikki eri vaihtoehdot läpi vuoden aikana. Vastaukset ovat tarvittavan geneerisiä, esimerkiksi kyllä, ei, ehkä, tulevaisuudessa tai ei koskaan. Ihmiset voivat siis pyhiin vaeltaa haudalleni, kun heitä vaivaa jokin kysymys omasta elämästään. Hautakivestäni he saavat vastauksen, minä puhun heille viisauden sanoja toisesta ajasta ja paikasta.

                             Jos minulta jää hiemankin ylimääräistä vaurautta maan päälle(en pidä todennäköisenä), niin varojen kanssa pitää toimia seuraavanlaisesti. Perustakaa säätiö nimeltä Salaiset Hyvän Työn Tekijät. Tämän säätiön ihmiset viettävät aina yhden päivän kuukaudesta kaupungilla seuraten elämää. Huomatessaan pyyteettömän lähimmäisenrakkauden osoituksen, he menevät kiittämään hyväntekijää ja antavat hänelle pienen rahapalkkion. Jos hyväntekijä ei halua ottaa rahaa vastaan, häntä pyydetään mukaan toimintaan ja myönnetään Hyvän Ihmisen Pinssi Perustavanlaatuisesta Ihmeestä.

                             Tulen jättämään myös aarteen maan päälle. En tule paljastamaan mitä se sisältää. Kyseessä on metallinen arkku, joka on haudattu jonnekin päin maailmaa. Olen ottanut tatuoinnin isovarpaani kynnen alle, jonne on kirjoitettu ensimmäinen salakielellä koodattu vihje aarteen luokse. Aarteen voi löytää vain puhdassydäminen henkilö, joka on kasvanut totuudessa ja vaateliaisuudessa. Jos seikkailijan sielu ei ole tarpeeksi kultainen, tulee aarre jäämään ikuisesti maaemon huostaan. Tässä vielä yksi vinkki etsijöille, menkää talvipäivän seisauksena haudalleni, saatatte yllättyä.

                             Pitäkää katseenne ylähäällä. Katsokaa tähtiin! Sieltä minä alas vilkuttelen. Juon vihreää teetä vihreiden miesten kanssa nauttien vihreää savuketta. Kiitos maaplaneetta, oli kivaa niin kauan kuin kesti. Mutta jos totta puhutaan, täällä on vielä kivempaa. Terveisin nautiskelija divaanilta.

Miksi rakastan plaseboa

Otetaan kaksi täsmälleen yhtä lahjakasta ja yhtä lujaa harjoittelevaa urheilijaa. Nämä kaksi ovat kaikin puolin samanlaisia, ainoastaan yksi yksityiskohta erottaa heidät. Toisella urheilijoista on salainen ase, taikakalu. Hän sai aikanaan isoisältään punaiset kalsarit, joita hän käyttää aina kilpaillessaan arvokisoissa. Tämä mitättömältä vaikuttava asia, aivan tavalliset taikavoimattomat kalsarit, muuttuvatkin tässä kontekstissa käänteentekeviksi ihmeamuletiksi, joka ratkaiseekin voiton kilpailijalle. Tässä piilee plasebon kauneus.

                             Minä rakastan plaseboa. Se on ilmaista ja hyvin tehokasta. Syön mielelläni sokeripillereitä, jos luulen niiden tekevän minusta terveempiä. Teen tämän siis tietoisesti. Yritän hakea plasebo-efektiä syömällä tietoisesti tehottomia pillereitä. Nyt lukija rupeaakin nauramaan, että olen ymmärtänyt efektin väärin. Totta, tässä ei nyt välttämättä ole kyseessä ihan virallisen määritelmän plasebo, mutta kyllä se vaikuttaa silti minuun positiivisesti. Olenkin tällä hetkellä etsimässä omaa taikakaluani, joka antaisi voimaa ja tietynlaisen terävyyden minulle jokapäiväiseen elämääni. Onnenkalu voisi myös olla jokin mantra, jumalilta saatu hiljainen rukous, jonka voimaan uskon ja jonka lausun vaikeissa tilanteissa. Nyt kaikki ateistit älähtävät. Älä älähdä! En minä usko uskon takia, vaan sen takia, että se toimii. En ole uskovainen, olen plasebolainen.

                             Plasebo osoittaa kaikkein perustavanlaatuisimmalla tavalla aivojen biologisen vasteen kaikkeen tekemiseemme. Mieli ja keho ovat yhtä ja vaikuttavat koko ajan toisiinsa toisiaan muovaten näkymättömillä tavoilla. Niitä ei voi erottaa toisistaan, vaan niitä on aina tarkasteltava yhdessä. Plasebon voima onkin uskomaton. Tutkimuksissa on todettu, että esimerkiksi plasebon teho on yhtä hyvä ja parempi kuin suurimman osan masennukseen käytetyistä lääkkeistä. Ainoastaan vakavassa masennuksessa plasebo jää hieman tehossa lääkkeelle. Plasebo-efekti antaa myös synninpäästön kaikilla entisaikojen parantajille ja shamaaneille. He todellakin auttoivat avuntarvitsijoita, eivät välttämättä tehottomilla loitsuilla tai rohdoilla, vaan sillä parantumisen uskolla, jonka he loivat sairaaseen. Kun he näin auktoriteettina jakoivat rakkauttaan, jonka tarkoitus oli parantaa, sairas toipui. Tai ne jotka eivät parantuneet, eivät uskoneet tarpeeksi.

                             Kuten arvata saattaa, myös plasebo-kiihkostakin voi sokeutua. En luottaisi pelkkään plaseboon murtuman parantumisessa, vaan kaipaisin kyllä kipsiä. Mutta minä haluankin hoitaa koko potilasta, sekä mieltä että kehoa. Siksi meidän onkin otettava plasebo ja mielihoito osaksi länsimaista lääketiedettä. Esimerkiksi syöpäpotilas voisi käyttää joka päivä viisitoista minuuttia mielikuvaharjoitteluun, jossa hänen kehonsa tuhoaa syöpäsoluja onnistuneesti. Tällainen erittäin pieni asia suuressa kokonaisuudessa, voikin olla juuri se ratkaiseva asia joka takaa onnistuneen parantumisen. Yritän silti vielä lisäksi sanoa, että en kaipaa lisää puoskareita ja homepaatteja. Minä kaipaan älykästä plaseboa ja mielenharjoitusta. Tiesitkö muuten, että lukemalla minun esseitäni sinä tulet älykkäämmäksi ja terveemmäksi? Mietipä sitä hetki ja anna sanojeni parantaa sinut, sillä se on totta.

Nauravan ihmisen naura

Hahahhah. Hihihiihi. Hoohohooohoo. Ho. Heko heko heko ko. Hömps Hömps höhöhörrörröö!

                             Ota mukava asento. Suorista selkäsi ja työnnä rintasi ulos. Viritä kasvolihaksesi ystävälliseen hymyyn, pinnistä poskilihaksesi pieneen piruiluun. Ota todella syvään henkeä ja naura sitten ääneen sydämesi kyllyydestä. Hohohoho! Hahahahaha! Älä nyt vielä lopeta! Jatka vaan! Hahahahha. Heehehhh eheheh? Älä nolostu, ei sinua kukaan katso. Naura! Herp herp har har. Hiki hiko. Päästä itsesi valloilleen niin, että vatsalihaksesi ovat huomenna kipeät. Hiiah hiiah hahah aha ho oho eko heko. Tulee lämmin ja hyvä fiilis, eikö totta? Miksi et siis nauraisi useammin?

Huhuhu hahahahha heheheh hihihi hohoh hyhyhyh yyh yhyh naah naah hir hir herp herp kerk kek!

                             Minä nauran. Olen tyhjännauraja. Nauran vain ja nauran lisää. Nauran nauramisesta närkästyville. Pystyn nimittäin aistimaan ihmisen nauru-auran, nauran. Se ilmenee ihmisen tavassa kantaa itsensä, jokaisessa sormen liikutuksessa ja nenän tuhautuksessa. Jokainen säkenöi ja heijastaa koko ajan omaa nauraansa. Naura määritellään pohjimmiltaan nauru-indeksistä, eli nauruista per päivä. Hyvä keskimääräinen nauru-indeksi, johon kannattaa pyrkiä on vähintään 15 naurua päivässä. Sillä pääsee jo pitkälle, sillä nauruhan tunnetusti pidentää ikää. Jos et muuta keksi, niin naura tyhjälle! Älä välitä vaikka muut hämmentyisivät, vaan pyydä heitä liittymään nauravaan joukkoosi! Naura nauramattomien kanssa, älä nauramattomille. Vahingoniloinen nauru pilaa tunnelman.

Hönk hönk könk könk. Narpati narpati larpati larpati. Hröönks hröönks nööf nööf köm köm!

                             Ihmiset nauravat hyvin monilla eri tavoilla. Nauramistyylit ovatlom erittäin ihastuttava ja valtaisan mielenkiintoinen aihe. Välillä minusta tuntuu siltä, kuin olisin naurukeologi, joka keräilee nauruja. Nauhoitan eri ihmisten nauruja c-kasetille ja kuuntelen niitä kotonani. Toistan syvimpiä hohotuksia ja korkeimpia hihityksiä ja tutkin niiden ominaisuuksia. Niiden pituutta, möreyttä, voimakkuutta, heleyttä, tunnetta ja tempoa. Ah, kuinka tuo nauru lähtee syvältä vatsasta! Ah, kuinka heleä sointi tuossa ohuessa naurussa on! Jokainen nauru kuvastaa persoonallisella tavalla naurajaansa. Mielestäni ei ole olemassa huonoja nauruja. Tai no, kerran kuulin naurun joka kuulosti siltä, kun moottoria yritettäisiin käynnistää. Pryyrrhngn! Pryyyhahahahnnggk! Pryt pryt pryynks pryynks! Toisaalta siinäkin oli oma charminsa.

Aaah hahahaha. Uuuh uhh uh uh. Oooh hoh oh ho. Heeeh heh heh heh.

                             No nyt minä lopetan tämän esseen. Naurut on naurettu. Ei tässä maailmassa oikeasti ole mitään nauramisen arvoista. Elämä on vakavaa. Ole sinäkin.

Hahahhah haa ha hahaa... Ha hah... He heh...... Heh............Höh?

Esseitteni essensi

Minun sisälläni on alieni. Pieni pirulainen, joka tarttui mukaani tahtomattani filosofian kurssilta. Tämä riiviö kasvaa joka päivä isommaksi ja isommaksi. Välillä voin tuntea sen potkivan rinnassani. Se lisää ruokahaluani ja kiihdyttää mieltäni. Jossain vaiheessa xenomorphini purkautuu ulos ja lähtee verenhimoisesti etsimään uutta uhria. Tältä minusta tuntuu, kun idea ilmestyy mieleeni. Ideani tarttuvat mukaan paikoista, joista en uskoisi ja aikoina, jolloin en arvaisi. Ajatukset myös kypsyvät usein uskomattomalla nopeudella. Kun tuo ainutlaatuinen oivallus sitten on kypsynyt täyteen mittaansa minun aivokammiossani, se purkautuu ennennäkemättömällä voimalla ulos. Näky ei ole mukava. Räjähdysvoimainen rinnasta ulos purkautuminen on väkivaltainen ja sotkuinen, mutta välttämätön.

                             Kun ajatuksenhimoinen essee parkaissut ensimmäisen huutonsa, se haistelee ympäristöään. Se haluaa ajatuslihaa ja on erittäin nälkäinen. Se hyökkää välittömästi intellektuaalisesti heikoimman yksilön kimppuun ja repii sen ajatuskäytännöt palasiksi. Se kylvää vain tuhoa jälkeensä, mutta joskus se saattaa jättää uuteen isäntäänsä myös lapsensa kasvamaan. Näin ideani hyppii yksilöistä toisiin leviten kulkutaudin lailla. Tämä rutto ei tosin tapa, se vain vahvistaa. Tietenkin joissakin tapauksissa on esseen uhri jouduttu kiidättämään sairaalan teho-osastolle, kun sielun pinttymien siivoaminen on ollut liian raskasta. Kyseinen ihminen kyllä selvisi, mutta aloitti itse kirjoittamaan. Tulinko luoneeksi hirviön? Toivottavasti, tai en olisi itseeni tyytyväinen.

                             Miten ideani vaikuttavat kaikkein alimmalla tasolla? Ne on geneettisesti ohjelmoitu raastamaan kaikki vanhat näyttämöt alas ja täyttämään aivokuoret epäilyllä ja ihmettelyllä. Kukaan ei säästy. Tämä kuulostaa hyvin lohduttomalta. Sitä se onkin, mutta aina on myös toivo. Tuhon jälkeen alkaa uusi aika. Aivot palautuvat ryöpytyksestä ja löytävät ne uudet alueet, jotka ovat ennen olleet vanhan ajatusrakenteen vankeja. Nämä vangit ovat iloitsevat vapautumistaan railakkaasti ja jakavat salaisuutensa koko egon kanssa. Laita aurinkolasisi päähän, sillä tapahtuma on häikäisevä. Siinä on kyseessä uuden ja vanhan synteesi. Lopulta rutto jättää ihmisen paremmaksi kuin se oli aikaisemmin. Siinä on minun virukseni.

                             Miten sitten voit suojautua minun ideoiltani? Haluaisin tässä antaa pari vinkkiä teille pelokkaille nurkissa luuhaajille. Yksinkertaisesti sanottuna, te ette pääse minulta mitenkään pakoon. Minun esseeni kyllä löytävät teidät. Pakene vaikka koko maailman ääriin, mutta minä löydän sinut lopulta. Pelottaako?! Pelkäät turhaan! Miksi pelätä väistämätöntä? Ethän sinä pelkää kuolemaakaan vaikka et sitä pysty välttämään. Esseeni on välttämättömyys, kuten hengittämäsi ilma. Siksi sinä et pääse siitä koskaan eroon. Esseeni on jo sinussa ja sinä olet siinä. Xenomorphi on meissä jokaisessa ja purkautumisillaan. Veri on happoista ja se polttaa. Kirvelee ja silmiin sattuu mutta minä vain jatkan. Laulu raikaa ja elämä on kivaa. Kiitos, kiitos! Esseen essenssi on viimeinen reagenssi.

Hurmion hurma

Aaaah! Minussa on energiaa! Minussa on voimaa! Sisälläni on ydinreaktori, joka on ylikuumenemassa. Varpaani kipristelevät, kulmani nousevat, virneeni virnistyy, naamani kipristyy ja käsikarvani nousevat pystyyn. Olen valloillani. Ulkona itsestäni ja muusta. Minä vain olen ja olen olematta. Olen hengen muoto lihana. Ja minulla on nälkä! Nälkä nähdä maailma! Nälkä tuntea aivojeni hienointa hierontaa ranskalaisen rakkauslaulun aikana. Kuun loisteessa märällä nurmella kirmaamista ja sukkien kastelua. Mitä tämä on? Miksi minun on niin mahtava olla! Mistä minä tiedän, mutta älä lopeta! Mennään vaan! Jatketaan niin kauan kuin tämä kestää. Ei mietitä. Ei. Se pilaisi tämän hetken. Nautitaan vaan. Kangastukset muuttavat muotoaan ja naama paljastuu. Se on Stan Lee, Hämäkkimiehen isä. Ja hän näyttä Uncle-Beniltä. Suuren voiman mukana tulee suuri vastuu. Se on totta ja minä itken. Se on vain niin totta. Setä Ben lähtee, mutta on jättänyt jotain. Se jokin ei lähde, ei vaikka meret kuivuisivat ja vuoret kuluisivat. Se on jokin millä minä elän. Minulla on voima, joten minulla on vastuu, enkä haluisi minkään olevan eri tavalla kuin se on. Olen tyytyväinen.

Näin on hyvä.

Analyysin analyysi

Mitä analyysilla tarkoitetaan? Analyysi merkitsee jonkun asian jakamista pienimpiin mahdollisiin osiin, ja näiden alkeisosien välisten riippuvuuksien tutkimista. Yleensä joudumme tekemään tahdonalaista työtä pystyäksemme kunnolla analysoimaan asioita, sillä normaalisti aivomme toimivat ensivaikutelmien ja stereotypioiden pohjalta. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää oppia katsomaan asioita pintaa syvemmältä, koska tosiasia on, että ensivaikutelmat pettävät ja vievät meiltä monia mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Analyysi antaa oikeat eväät riskinottoon, joka usein johtaa johonkin hienoon.

                             Ihmisten pitäisi treenata omaa analyysisilmäänsä, jotta tällaisesta analyysikatseesta tulisi refleksi. Kun kuljet kaupungilla ja silmäsi kiertelevät ihmisissä ja katumainoksissa, koko ajan aivosi taka-alalla hyrräävät, purkavat osiin, tutkivat ja uudelleen kokoavat näkemäänsä. Esimerkiksi kun näet mainoksen, tutki mitä siinä mainostetaan, millä tavalla, mitä sanoja mainoksessa käytetään, mitä värejä ja kuvia siinä on ja mitä tunteita se pyrkii herättämään. Aina kun pystyt jakamaan näkemäsi pienempiin osiin, osaat varautua niiden summavaikutusta vastaan ja mainoksen tapauksessa osaat rationaalisemmin varautua viettelevään ostosvimmaa lietsovaan viestiin.

                             Hyvä analyysisilmä on sinulle korvaamaton työkalu, joka antaa valmiuksia toimia myös uusissa ja arvaamattomissa tilanteissa. Oikein käytettynä se antaa sinulle edun muihin nähden kaikilla elämän aloilla ja pystyt saavuttamaan enemmän vähemmällä. Yleensähän ammattilaisen ja noviisin ero on vain siinä , miten he näkevät eri asiat. Ammattilaisen silmä on harjaantunut tunnistamaan ja näkemään asian taakse, kun taas noviisi pohjaa tietonsa helposti näkyvillä olevaan informaatioon. Pieni asia, mutta mullistava ero.

                             Jotkut saattavat nyt ihmetellä, että eikö tuo jatkuva asioiden analysointi ole kauhean rasittavaa? Siltä se saattaa tietenkin aluksi vaikuttaa, mutta itse asiassa asia on aivan päinvastainen. Minulle ei esimerkiksi enää  koskaan tule tylsiä hetkiä ja pystyn paremmin nauttimaan niistä hiljaisistakin hetkistä. En myöskään ohita luonnon kauneutta kännykän räpläämisellä tai turhanpäiväisellä mielenahdistuksella. Esimerkiksi jos satun odottelemaan puistossa kaveriani, rupean vain katselemaan vieressä kasvavaa koivua. Tutkin katseellani sen kaarnaa, uria, pituutta, väriä, lehtiä, lehtiruotia, tuoksua, ääntä ja koko olemusta. Tässä ihmettelyssä kuluu tovi jos toinenkin ja se muistuttaa minua siitä, että lopulta kaikki asiat liittyvät toisiinsa tavalla tai toisella. Tämä tapa opettaa siis tasapainoista suhtautumista elämään ja sen ihmeisiin. Ole siis kuin pikkulapsi, iloisena tutkien maailman ihmeitä sellaisina kuin ne ovat, äläkä takerru näennäisyyksiin ja harhaan, sillä todellisuus on aina pintaa syvemmällä.

Raskaiden asioiden nostaminen toistuvasti ylös ja alas

Minulla on hiki ja väsyttää. Lihaksiani pistelee väsymys ja keuhkoni haukkaavat happea nälkäisinä. Tulin nimittäin juuri hetki sitten salilta. Kuntosali on oikeastaan aika outo paikka, mutta samalla myös äärimmäisen mielenkiintoinen paikka. Ihmiset saapuvat samaan tilaan kukin toteuttamaan omia tavoitteitaan ja hikoilemaan samojen loisteputkilamppujen alla. Yleensä ihmiset eivät paljon pohdi muiden tekemisiä, vaan keskittyvät tiiviisti omiin treeneihinsä. Lepotauoilla tietenkin itse annan oman katseeni kierrellä arvostavanhyväksyvästi kroppansa edustaviksi muokanneiden kehoilla. Treenaan katsettani olemaan voimakkaampi ja silmälihaksiani katsomaan tarkasti väsymättä. Kai minullekin on salilla tilaa?

                             Minua on itse asiassa aina pohdituttanut sana kuntosali. Ensinnäkin mielestäni sali tai kuntosali kuulostaa hieman tylsältä ja sekoitan sen johonkin muuhun mielessäni. Jos joku sanoo juuri käyneensä salilla, tiedän kyllä, että he tarkoittavat kuntosalia, mutta silti aivoni rupeavat heti miettimään eri tapahtumaketjuja. Jaa hän tuli siis juuri konserttisalista? Leikkaussalista? Luentosalista? Tämä sekoittaa minua. Siksi pyydänkin nyt ihmisiä sanomaan sanan kuntosali aina kokonaisuudessaan. Säästätte tällä pienellä eleellä minun aivojani. Saksan kielessähän kuntosali on nimeltään Fitnessstudio. Minusta tuo sana on aivan loistava! Suomen kielessäkin olisi hyvä siirtyä käyttämään termiä kuntostudio, lihastamo, massatalo, hikistämö tai miksei vaikkapa voimistamo. Ei ainakaan tulisi enää sekaannuksia.

                             Niin, että mitäs minä sitten itse teen siellä salilla silmien treenaamisen lisäksi? Venyttelen leukojani? No, minä nostelen raskaita asioita ylös ja alas useaan kertaan. Teen työtä maapallon gravitaatiokenttää vastaan. Tämä työ ei varastoidu mihinkään akkuun käytettäväksi, enkä tee mitään muutakaan järkevää kuten hakkaa halkoja. Lihas vain väsyy ja paita hikeentyy. Kaikki vain paremman kropan tähden? Ei. Kyseessä on filosofinen itsensä kehittäminen. Kohti tuntematonta ja sen yli. Koska ihmisen muotokuva on sitten valmis? Ei koskaan, koska kun saavuttaa tavoitteensa, edessä siintää jo toinen. Siksi siis ,vain rauta ylös ja alas, kyllä se siitä. Maailma kyllä toimii normaalisti. Minä vaan jatkan treeniä. Aika hassua kun sitä tarkemmin ajattelee, vai mitä?

Ihmisten ominaisuudet tilastollisina todennäköisyyksinä

Olen viime päivinä leikitellyt eräällä idealla miettien sen vaikutuksia. Idea on yksinkertaisuudessaan tämä. Kuvittele, että ihmisen sielu menee kuoleman jälkeen eräänlaiseen tyhjiöön, jossa se odottelee muiden sielujen kanssa jonkin aikaa, kunnes palaa taas maan päälle uutena yksilönä. Buddhalaisuudessahan on juuri tällainen käsitys sielusta, sielu kiertää elämisen syklejä kunnes vapautuu parhaassa tapauksessa kaikesta ja pääsee nirvanaan. Ihmisen elämässä tekemät teot, karma, vaikuttaa siihen, miksi eläimeksi ihminen syntyy uudessa elämässään.

                             Omassa ajatusrakennelmassani yhdistän tämän buddhalaisen sielunelämän tilastolliseen todennäköisyyteen. Populaatiotasolla ihmisten eri ominaisuudet vaihtelevat Gaussin käyrän mukaan. Esimerkkinä tämä tarkoittaa sitä, että todennäköisimmin ihmisten pituus vaihtelee tietyllä välillä. Suuri enemmistö on keskipituista ja mitä kauemmas keskiarvosta siirrytään, niin todella pitkät ja todella lyhyet ihmiset ovat harvinaisempia ja harvinaisempia. Mutta kuitenkin tällaisiakin Gaussin käyrän reunalla olevia ihmisiä on olemassa, ihan matemaattisten todennäköisyyksien perusteella. Lähes kaikki ihmisen biologiset ominaisuudet jakautuvat vastaavanlaisesti, kuten esimerkiksi älykkyys ja komeus.

                             Laitetaan nyt yhteen todennäköisyydet ja sielu. Leikitään, että kun tämä eräs sielu on välitilassa odottelemassa uutta ihmis-elämäänsä, tämän tulevan ihmisen kaikki ominaisuudet arvotaan tilastollisina todennäköisyyksinä. Jos hänellä käy todella hyvä tuuri, hänestä tulee erittäin komea, älykäs ja pitkä, mutta taas ei, sielusta tulee ruma, tyhmä ja lyhyt. Keskimäärin tosin sielusta tulee jotain siltä väliltä, vaikka hieman tyhmempi ja keskimääräistä pidempi. Jatketaan ajatusleikkiä. Tämä sielu saisi itse päättää ottaako se vastaan hänelle arvotut ominaisuudet ja lähtee maan päälle, vai haluaako se arpoa uudet arvot. Jos hän ei tyydy saamiinsa arvoihin, hänelle arvotaan uudet, mutta tähän uuteen arvojen arvontaan tulee parametri, joka muuttaa yhden ominaisuuden Gaussin käyrää huonompaa päätä kohti. Näin tavallaan aina sielun tehdessä "mulliganit", se ottaa kasvavan riskin tulevien arvojen huononemisesta. Lopulta kun sielu on tyytyväinen arvoihinsa se lähetetään maan päälle elämään ihmisenä, jonka kyvyt ja ominaisuudet vastaavat juuri arvottuja arvoja.

                             Olen vielä jatkanut tätä ajatusleikkiä pidemmällekin. Ennen kuin sieluille arvottaisiin omat maanpäälliset ominaisuutensa, he saisivat itse päättää minkä eläimen tai ihmisen muodon he ottavat, eikä karma siis määräisi lajia. Näille sieluille näytettäisiin erilaisia brosyyreja, mainoksia, videoita ja puheita, ja yritettäisiin houkutella ne tiettyä lajia kohti. Suurin osa sieluista valitsisi erittäin mielellään leijonan, karhun, lehmän tai vaikkapa sammakon elämän. Juuri kukaan ei haluaisi ottaa ihmisen elämää, koska sielut tietävät, että se on kaikista raskain. Kun sielu valitsee alemman eläimen elinmuodokseen, eläimen elämä maanpäällä on kuin sielu olisi autopilotilla ja vain seuraa eläimen alemman aivotason päätösten tekoa. Ihmismuodossa taas sielu ei voi antaa alitajunnan tehdä kaikkea, vaan sen on itse toimittava ja otettava vastuu, koska ihmisessä sielu pääsee ja joutuu itse ohjaamaan kaikkea. Tietenkin välillä alitajunta pääsee ottamaan vallan, mutta mitä paremmin sielu ohjastaa kehoaan, sitä paremmin se pystyy keskimäärin elämään elämäänsä. Tästä johtuen vain kaikista uhkarohkeimmat, seikkailunhaluisimmat ja hulluimmat yksilöt valitsevat ihmisen muodon. Muista siis, että sinunkin sielusi on valinnut juuri sinut sellaisena kuin olet, koska se oli tarpeeksi urhea ja rohkea lähteäkseen maahan tullakseen sinuksi. Ole sen luottamuksen arvoinen.